Ollessani 17, toukokuun lopulla matkustimme serkkujeni luokse viikonlopuksi kylään. Olin odottanut matkaa koko kevään, sillä en ollut nähnyt serkkujani pitkään aikaan, ja tulimme aina hyvin toimeen.

Saavuimme perille seitsemän maissa illalla, ja serkut olivat jo vastassa tätini seurassa. Katsahtaessani tätiini, tunsin perhosia vatsassani. Tädilläni oli päällään musta hame, joka paljasti hänen upeat säärensä, jotak killtelivät seksikkäästä auringossa. Lisäksi hänellä oli turkoosin värinen toppi. Annoin katseeni vaellella hänen kohtalaisen pienillä, mutta täyteläisen pyöreillä rinnoilla ja tunsin kyrpäni kovettuvan. Muistelin vuosi takaperin tapahtunutta tilannetta, kun tätini oli meillä kylässä. Hän majoittui minun huoneen vieressä olevaan vierashuoneeseen ja, kun olin menossa hampaita pesemään, katsahdin vierashuoneen ovesta sisään ja näin tätini tarkastelemassa itseään peilistä. Hänellä oli päällään vain valkoiset pitsirintaliivit ja pitsipikkuhousut. Uskomattoman seksikäs näky.

”Moooi!” -tätini tervehti tuttuun iloiseen sävyynsä ja serkut juoksivat luokseni. Heti sisälle päästyämme aloimme purkaa laukkuja. En voinut olla vilkuilematta kaiken aikaa tätini mustan hameen peittämää, pyöreää persettä, joka keikkui puolelta toiselle. Kävelin vaivihkaa talon toisessa päässä sijaitsevaan kodinhoitohuoneeseen ja kurkistin pyykkikoriin. Kaivoin suunnattoman kiiman vallassa esiin tätini mustat rintaliivit ja punaiset pitsi-strigit. Nuuhkaisin stringejä pillun kohdalta ja tunsin nenässäni pistävänä kypsän naisen kiimanesteiden tuoksun. Hypistelin rintaliivejä käsissäni ja ajattelin, että juuri näitä liivejä vasten tätini pyöreät rinnat olivat olleet painautuneina.

Vietimme iltaa syöden hyvin, katsellen telkkaria, pelasimme serkkujeni kanssa myös futista takapihalla ja saunoen. Vilkuilin koko illan tätini seksikästä persettä ja hänen rintojaan. Välillä katseeni kiertelin hänen kauniilla kasvoillaan. Hänen tummat puolipitkät hiuksensa kiilsivät hyvin hoidettuina. Vihdoin tuli aika käydä nukkumaan. Minulle oli sijattu patja talon yläkertaan, jossa sijaitsi myös tätini makuuhuone. Tunsin itseni onnekkaaksi, sillä kaikki muut nukkuivat alakerrassa. Noin kahden aikaan yöllä heräsin parvekkeen oven kolahdukseen. Kävelin ovelle ja huomasin tätini istuskelemassa parvekkeen tuolilla. Hän sytytti juuri tupakan. Astuin parvekkeelle ja istuuduin tuolille tätini viereen. Tätini, Liisa nimeltään, katsahti minuun ja hymyili hiukan.
”Otatko tupakin?” -Liisa kysyi, ja puhalsi savua ilmaan.
”En mä, mut voin mä parit savut siitä ottaa” -vastasin, ja Liisa ojensi röökin minulle. Imaisin kunnon sauhut ja kiihotuin ajatuksesta, että seksikäs tätini oli juuri imenyt tuota samaa röökiä. Hetken mielijohteesta käännyin Liisaa kohti ja suutelin häntä nopeasti suoraan suulle. Liisa katsoi minua yllättyneenä ja hymyili sitten. Hän vei kätensä takaraivolleni ja veti päätäni omaansa kohti. Huulemme kietoutuivat yhteen ja aloimme suutelemaan hellästi, pyörittelimme kieliämme toistemme suussa, huulemme hivellessä toisiaan ja nautimme hetkestä.
”Mmmhh..” -Liisa huokasi pitkän suudelmamme päätteeksi ja hivutin käteni hänen haaroväliinsä ja hivelin Liisan häpyä pikkuhousujen läpi, siellä se oli, tädin pillu josta olin niin pitkään haaveillut.
”Ummhhhh” -Liisa huokaisi taas ja jatkoi vastahakoiseen sävyyn, ”Ei me tässä voida hei… nuo muut voi kuulla”

Päätimme yhteistuumin lähteä talon ulkopuolelle, läheiseen lehtoon naimaan. Insesti tässä oli kyseessä, mutta se ei meitä kumpaakaan tuntunut haittaavan. Hiivimme alakertaan ja suuntasimme ulko-ovesta takapihalle. Metsikön suojaan päästyämme aloimme suutelemaan kiihkeästi ja vetelemään vaatteita päältämme. Liisan kuumat, pehmeät huulet hivelivät kaulaani ja suljin silmäni suunnattoman nautinnon vallassa. Mutta vieläkin suurempaa nautintoa oli tulossa. Liisa runkkasi kaluani kädessään ja suuteli tersani päätä hellästi. Sitten hän imaisi kyrpäni kokonaan suuhunsa ja alkoi imeä vimmatusti. Liisa liu’utti kuumia huuliaan kaluni ympärillä ja minä päästelin tyytyväisiä ähkäisyjä. Oli uskomattoman kiihoittavaa, kun täti otti suihin. Liisa pyöritteli kaluani suussansa ja nuolaisi välillä himokkasti terskaani. Kyrpäni kiilteli Liisan syljestä ja suuren kiihotuksen vallassa tartuin Liisan pyöreisiin rintoihin ja aloin hyväillä hänen pystyjä terhakoita nännejään sormissani. Nuolin tädin tissejä ja imin välillä himon vallassa.
”Ah mä en kestä enää… nai mua!!” -Liisa sihahti korvaani ja hieroi pilluaan. Hän asettui paksua mäntyä vasten ja pyysi minua ottamaan hänet takaapäin. Runkkasin kaluani muutaman vedon ja sujautin sen Liisan tiukkaan pilluun. Työntelin edestakaisin tuossa liukkaassa pillussa ja laitoin käteni Liisan lantiolle ja aloin nussimaan entistäkin kovemmin. Uskomatonta, seksiä tädin kanssa, fantasiani oli käynyt toteen! Liisa ähki ja kiljui puuta vasten ja nautti pillussaan liukuvasta kyrvästäni.
”perseeseen!! Ahh.. nussi muaaaaammmh!! Uuuh.. Uuuuh.. perseeseen!!” -Liisa huusi orgasmin kourissa ja vetäisin kaluni hänen pillustaan ja asettelin sen Liisan persereiälle. Työnsin kyrpäni sentti sentiltä Liisan tiukkaan perseeseen ja Liisa mourusi käsittelyssäni. Aloin hitaasti nussimaan Liisaa ja tunsin laukeavani pian. Jatkoin naimista ja lopulta en kestänyt enää vaan vetäisin kaluni Liisan perseestä ja Liisa käännähti kasvot minuun päin ja otti kaluni suuhunsa. Hän imi hetken ja pyöritteli kieltänsä leikkisästi kaluni ympärillä ja sai lastini suuhunsa. Liisa nuoli spermaa huuliltaan ja huokaisi syvään. Istuimme hetken sammaleella poltellen röökiä, kunnes keräsimme vaatteemme ja hiivimme talon yläkertaan nukkumaan tyydyttyneinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *