Olin työmatkalla itselleni vieraassa kaupungissa. Työt jatkuisivat vielä seuraavallekin viikolle. Olin majoittunut hotelliin, enkä halunnut viettää lauantai-iltaa hotellihuoneessa makoillen, joten suuntasin kaupungin yöelämään. Oli pikkujouluaika ja ihmisiä oli paljon liikkeellä iloisissa tunnelmissa.

Suuntasin suoraan aikuiseen makuun suunniteltuun yökerhoon, koska en halunnut notkua nuorten suosimissa paikoissa. Sisälle päästyäni huomasin ilokseni, että paikka oli melkein täynnä ja paikassa oli paljon hyvännäköisiä ja muodokkaita naisia. Enhän minä varattuna miehenä olisi saanut antaa mielikuvituksen lähteä lentoon, mutta aina siihenkään ei voi vaikuttaa.

Tilasin tiskiltä oluen ja katseeni kääntyi viereiseen pöytään, jossa istui kolme erittäin näyttävää vanhempaa naista. Naiset vaikuttivat olevan noin viisissäkymmenissä. Huomasin yhden heistä katsovan minua ja näin hänen kasvoiltaan viekoittelevan hymyn tai ainakin itse luulin niin. Olin ilmeisesti tuijottanut hieman liian pitkään ja jäin siitä kiinni. Tunsin vienon punan nousevan kasvoilleni, mutta en välittänyt siitä vaan hymyilin takaisin ja vinkkasin silmää. Hän oli näyttävä nainen, tummat lyhyet hiukset, noin 165 senttinen ja ehkä noin 70 kiloinen muodokas nainen.

Hetken päästä hän nousi pöydästä ja tuli tiskille tilaamaan juotavaa. Juomaansa odotellessaan hän kysyi, että mikäs komean nuoren miehen on tuonut tänne vanhusten paikkaan? En pitänyt itseäni enää 36-vuotiaana niin kovin nuorena, vaikka kasvoilta olinkin nuorekkaan näköinen. Kropankin olin pitänyt kunnossa säännöllisellä liikunnalla eikä liikakiloja ollut päässyt kertymään. Hänellä siis oli selvästi myös huumorintajua. Ensihämmennyksestä toivuttuani sain sanottua, että aikaa tulin kuluttamaan ja katsomaan hieman silmänruokaa ettei hotellikuolema yllättäisi.

Jutustelun lomassa selvisi, että hänen nimensä oli Marja ja hän oli juuri täyttänyt 50 vuotta. Hän oli viettämässä firmansa pikkujouluja ja lähtenyt kahden työkaverinsa kanssa jatkamaan iltaa kyseiseen yökerhoon. He työskentelivät toimistohommissa ja välillä oli pakko päästä ulos rentoutumaan. Niitä näitä juteltuamme hän pyysi minut heidän pöytäänsä istumaan. Tunsin kuinka muutkin naiset mittailivat vartaloani päästä varpaisiin kun saavuimme pöytään. Pöydässä oli hieman ahdasta ja tunsin hänen reitensä vasten omaani. Huomasin sormuksen hänen nimettömässään ja tunsin pettymyksen aallon menevän pitkin selkärankaani. Tajusin, etteihän minun pitänyt tällaisia miettiä, koska itsekin olin varattu ja onnellisesti naimissa.

Pyysin Marjaa tanssimaan kanssani ja ilokseni hän suostuikin. Enhän minä kunnolla osannut tanssia ja tanssimme olikin ennemminkin kompurointia kuin varsinaista taidetta. Sain kuitenkin olla hänen lähellään ja tuntea aikuisen muodokkaan naisen vasten omaa jäntevää vartaloani. Parin kappaleen jälkeen suuntasimme takaisin pöytään, jossa hänen työkaverinsa tekivät jo lähteä kotiin. Marja ei olisi halunnut vielä lähteä vaan pyysi minua jäämään seuraansa. Rupattelumme jatkui vauhdikkaana, mutta minua alkoi rankan työviikon jälkeen jo hieman väsyttämään. Pyysin Marjaa lähtemään kanssani hotellilleni yhdelle yömyssylle niin voisimme jatkaa keskustelua vielä hetken. Hetken emmittyään hän päätti lähteä mukaani, vain yhdelle yömyssylle.

Avasin hotellihuoneen oven ja autoin hänen päällystakkinsa hänen päältään. Nyt kunnollisessa valoissa saatoin mittailla kunnolla hänen muodokasta vartaloaan. Hänen rintansa olivat kookkaat ja vaalea kauluspaita näytti hänen päällään erittäin seksikkäältä. Mielessä kävi ajatus, millaiselta tuntuisi riisua tuo paita hänen päältään hitaasti nappi kerrallaan. Jalassa hänellä oli musta polvimittainen hame, joka teki oikeutta hänen sopivan pyöreälle takapuolelleen. Taisin olla hieman ajatuksissani, koska huomasin Marjan taas hymyilevän minulle varsin ilkikurisesti. Hän selvästikin osasi flirttailun jalon taidon.

Otin huoneen minibaarista meille oluet ja jatkoimme juttelua sängyn laidalla. Juttelimme avoimesti perheistämme ja yleisesti elämäntilanteesta. Sain selville, että hän lähti mukaani, koska vaikutin varsin mielenkiintoiselta ja kyllä hänkin halusi nauttia silmänilosta, kuten hän asian ilmaisi.

Siirsin juttelun lomassa käteni hänen polvelleen, johon Marja totesi, että hän oli tullut vain yömyssylle ja nauttimaan hyvästä keskustelusta. Hänen katseessaan oli kuitenkin jotain, mitä en ymmärtänyt tai ainakin antoi ristiriitaisen viestin. Siirsin käteni uudestaan hänen polvelleen ja nyt Marja ei enää sanonut mitään vaan loi pitkän ja merkitsevän katseen puoleeni. Siinä oli jotain todella kutsuvaa, kiihoittavaa. Siirsin kättä hieman ylemmäksi kohti hameen reunaa, joka oli hieman noussut hänen istuessaan sängyn reunalla. Marja ei vastustellut. Siirryin lähemmäksi häntä ja tunsin hänen hengityksensä, joka oli muuttunut hieman raskaammaksi. Huulemme kohtasivat ja vaihdoimme varsin kiihkeän suudelman. Marja sanoi, että emme saisi tehdä näin, koska olimme molemmat varattuja. Huulemme kohtasivat uudestaan kiihkeän suudelman vain jatkuessa. Siirsin käteni hänen täyteläiselle rinnalleen ja Marjan hengitys muuttui entistäkin raskaammaksi. Marjan käsi hakeutui farkkujeni etumukselle ja hän tunsi kuinka kyrpäni seisoi kovana.

Aloin napittamaan hänen vaaleata kauluspaitaansa auki, nappi kerrallaan. Tästä olin haaveillut jo huoneeseen tultuamme. Paidan alta paljastui vaaleat rintaliivit ja muodokkaat ihanat isot rinnat. Pyysin hänet seisomaan, jotta saisin riisua hänen hameensa. Menin hänen taakseen ja avasin hameen vetoketjun. Hame putosi lattialle ja siinä hän seisoi edessäni pelkissä vaaleissa rintaliiveissä ja pikkuhousuissa. Hänen nänninsä olivat selvästi hieman kohollaan. Hän tuli lähelleni ja alkoi riisua paitaani. Samalla hän kehui kiinteää vartaloani. Hän kosketteli minua selästä, rintakehästä. Hän nautti saadessaan kosketella nuorempaa miestä. Hän kävi polvilleen eteeni ja alkoi avaamaan farkkujeni vetoketjua. Kyrpäni seisoi jo komeasti ja Marja puri huultaan vetäessään housut pois jalastani. Hän painoi poskensa vasten kovaa kyrpääni, joka oli vielä piilossa kalsareiden alla. Hän otti kalsareiden reunoista kiinni ja alkoi hitaasti hivuttamaan niitä alaspäin. Kyrpäni ponnahti esiin tiukasta puristuksesta ja Marjan huulilta pääsi hentoinen, tahaton huokaus. Hän tarttui varovaisesti kyrpäni varteen ja liikutti hitaasti kättään. Hänen kiimainen katseensa paljasti hänen halunsa tehdä muutakin kuin jutella.

En antanut hänen kuitenkaan jatkaa tässä vaiheessa pidemmälle vaan nostin hänet ylös. Menin hänen lähelleen ja siirsin käteni hänen selkänsä taakse avatakseni hänen rintaliivinsä. Liivit putosivat lattialle ja hänen kauniit, hieman roikkuvat rintansa paljastuivat minulle. Nännit törröttivät kovina suurten nännipihojen keskellä. Puristin toisen nännin sormieni väliin ja Marja voihkaisi, mutta ei kivusta vaan nautinnosta. Ohjasin hänet selälleen muhkealle sängylle, jossa hän näytti erittäin kutsuvalta, seksikkäältä aikuiselta naiselta. Kyrpä tanassa aloin hyväilemään hänen sääriään ja lopulta tarrauduin pikkuhousujen reunoista kiinni, jotta saisin ne lopultakin pois hänen päältään. Haaroväliin oli selvästi muodostunut kostea läikkä. Hitaasti vedin pikkuhousut alas ja alta paljastui huumaava näky. Tumma siististi ajeltu karvoitus peitti hänen häpykumpunsa. Pillunhuulet olivat hieman ulkonevat ja ne olivat selvästi kosteat Marjan omista kiimanesteistä.

Levitin Marjan jalkoja ja painoin pääni kohti hänen pyhintään. Lipaisin hieman kielelläni hänen kosteata häpyään. Marja sanoi, että ei saa, mutta se oli vain näennäinen kielto, koska hänen hengityksensä kertoi kaiken. Hän oli kiimassa oleva aikuinen nainen, joka janosi lisää kosketusta. Jatkoin pillun nuolemista pitkillä vedoilla pitkin häpyhuulia. Avasin huulia hieman sormillani, jotta pystyin työntämään kieltäni hieman syvemmälle. Tästä Marja tuntui pitävän ja hän nosti lantiotaan hieman ylöspäin samalla kun hän huokaili hiljaa. Nostin pääni hänen jalkovälistään ja kysyin, että jatketaanko. Mitään sanomatta hän siirsi pääni takaisin jalkoväliin ja se oli merkki, että nyt ei enää kysellä. Hitaasti kiusaten nuolin hänen märkää pillua ja yritin saada hänet kiiman huipulle. Marja äänteli hiljaa huokaillen, että hän haluaa maistaa kovaa kyrpääni. Jatkoin kuitenkin nuolemista kuin viimeistä päivää, koska halusin hänen sanovan sen kunnolla, äänekkäästi.

En voinut mitään kun Marja nousi istumaan ja tuli lähelleni. Nyt nuorimies on minun vuoroni, Marja sanoi ja otti varman otteen kovana seisovasta kyrvästäni. Hän upotti kyrvän suuhunsa ja alkoi liikutella huuliaan pitkin kyrvän vartta. Tämän hän ainakin osasi, ajattelin. Tartuin hänen rintaansa ja nautin tästä upeasta hetkestä, kovana seisova kyrpä selvästi itseäni vanhemman, aikuisen naisen lämpimässä suussa. Puristelin hänen rintaansa kourassani, jopa hieman kovakouraisesti, koska en pystynyt hallitsemaan otettani siinä kiiman tunteessa, mikä minullakin oli.

Marja katsoi minua silmiin kyrpä suussaan. Vetäydyin pois ja kaadoin hänet selälleen sängylle. Levitin jalat ja hieroin kyrpääni vasten hänen märkänä valuvaa pilluaan. Painoin paljaan, kovan kyrvän suoraan pohjaan asti. Molemmat voihkaisimme samaan aikaan, mikä aiheutti molemmille tahattoman naurun pyrskähdyksen. Aloin hitaasti nauttien liikuttamaan lantiotani edestakaisin. Marja siirsi jalkansa taakseni ja lukitsi minut jalkojensa väliin. Hän halusi selvästi vaikuttaa tahtiin ja hän halusi enemmän, nopeammin. Painoin pitkiä työntöjä hänen sisällään ja annoin nautinnon viedä mennessään.

En halunnut laueta vielä vaan pyysin hänet päälleni. Asetuin selälleni sängylle ja Marja tuli päälleni ohjaten kyrvän pilluunsa. Hän istahti alas ja huokaisi, ettei kyrpä ole pitkään aikaan tuntunutkaan näin hyvältä. Se oli todellinen kohteliaisuus siveältä rouvalta. Hän aloitti villin ratsastuksen ja minä sain avoimesti nauttia suurten pomppivien rintojen katselusta samalla kun kyrpäni sousi hänen pillunsa yllättävänkin puristavassa otteessa. Tartuin hänen muhkeisiin pakaroihin ja painoin lantiolla hieman vastaan. Marja kumartui samalla ja sain hänen toisen nänninsä suuhuni. Taivaallinen tunne valtasi minut ja olo tuntui eläimelliseltä. Halusin tätä naista siinä tilanteessa enemmän kuin mitään muuta. Hänen täyteläinen vartalonsa oli täydellinen ja nyt hän nautti minusta sylissäni. Tiesin, että en laukeaisi tässä asennossa, joten pyysin Marjan käymään kontilleen eteeni.

Marja sanoi pitävänsä siitä kun mies tulee takaapäin ja ottaa naisen kunnolla. Uusia piirteitä tuli koko ajan esiin tästä vanhemmasta, siveästä rouvasta, jonka mies odotti häntä kotiin pikkujouluista. Asetuin hänen taaksensa ja ohjasin kyrpäni hänen sisäänsä. Mikä puristava tunne tuntuikaan kyrpäni ympärillä. Otin tiukan otteen hänen pakaroistaan, joissa oli juuri sopivasti mistä ottaa kiinni. Pyöreät pakarat heiluivat naintimme tahdissa. En ollut uskoa korviani kun Marja huokaili, että anna tädille kovaa kyrpää.. Tämä sai minut entistä kiimaisemmaksi annoin lantioni tehdä armotonta työtään. Painoin entistä kovemmin ja määrätietoisemmin kyrpääni hänen sisäänsä. Molempien huokailu täytti huoneen ja tuntui kuin olisimme olleet mature -pornofilmin tähtiä. Tämä ajatus oli lopullinen niitti minulle ja tunsin kuinka kyrpäni alkoi sykkiä hänen sisällään. Jatkoin tahdikasta nussimista ja Marjakin tunsi, että olisin kohta tulossa. Laukea rajusti sisälle, huokaili tämä varsinaiseksi seksipedoksi osoittautunut nainen. En pystynyt enää hillitsemään itseäni vaan annoin itselleni vapauden laueta rajusti sykkien hänen sisäänsä. Kyrpäni sykki spermaa Marjan sisälle pitkään. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa tunnetta. Painauduin vasten hänen selkäänsä kyrpäni edelleen hänen sisällään. Hymyilin ja Marja huomasi sen kysyen, että nautinko. Mitäs luulisit, vastasin virnuillen. Hän oli nauttinut myös, vieraasta, nuoremmasta miehestä.

Hänen oli määrä lähteä kotiin, koska häntä odotettiin kuulemma jo. Hän kävi vessassa siistiytymässä ja puki vaatteet päälleen. Suutelimme vielä ovensuussa hellästi ennen kuin hän hävisi hotellin käytävälle..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *