Saavun hotellin aulabaariin sovittuun aikaan. Baarissa on aika paljon ihmisiä ja kun tiedän sinut näöltä ainoastaan pienen kuva perusteella, alan käydä jo epävarmaksi, mahdanko löytää sinua. Sitten huomaan yksinäisen naisen, joka muistuttaa mielikuvaani sinusta. Kun kävelen lähemmäs, nouset ylös halaamaan minua. Yritämme sanoa jotain, mutta molemmat olemme sen verran hermona, että sanat eivät meinaa tulla ulos. Saat kuitenkin sanotuksi, että ottaisin jotain juotavaa, kun sinullakin on siideri vielä kesken. Haen oluen ja niitä juodessa alkaa juttukin pikkuhiljaa luistaa. Kerrot kirjautuneesi jo hotelliin ja avaimet on taskussa.

Saatuamme lasit tyhjiksi lähdemme kävelemään hisseille. Hississä olemme kahdestaan hiljaa ja katselemme vain toisiamme silmiin. Huoneessa riisuttuamme päällysvaatteet, tulen eteesi seisomaan ja kiedon kädet ympärillesi. Suutelemme kevyesti, uudestaan ja uudestaan. Pikkuhiljaa kielemme aloittavat villin leikin keskenään. Siirryn aivan kiinni sinuun ja tunnen kuinka kaluni alkaa kiivetä pitkin alavatsaasi. Painaudut yhä tiukemmin minuun kiinni ja hengityksemme alkavat kiihtyä. Käteni seikkailevat pitkin selkääsi ja takapuoltasi. Avaan rintaliivisi ja siirryn taaksesi painaen kiveksi muuttuneen kaluni takapuoltasi vasten. Käteni liukuvat puserosi alle ja löytävät sieltä vapaana olevan rintasi. Silittelen niitä hellästi, pyörittelen sormilla nännejäsi ja ne kovettuvat ihanasti. Suutelen ja nuolen kaulaasi, korvaasi. Hengityksesi kiihtyy ja pyörittelet takapuoltasi kaluani vasten.

Tulen takaisin eteesi, riisun puserosi ja rintaliivisi. Ihastelen hetken rintojasi, sitten alan suutelemaan kasvosi, kaulaasi, huuleni liukuvat alemmas rinnoille, pyörittelen kieltäni nänneilläsi, ahmin rintojasi, nuolen, nautin…

Samalla avaan housujasi ja vedän ne alas. Suutelen vatsaasi, menen yhä alemmas. Pyörittelen kasvojani pieniä pöksyjäsi vasten. Tunnen ihanan, kiihkeän naisen tuoksun. Painelen nenääni haarojesi väliin ja tunnen kuinka pöksysi kostuvat entisestään. Tuoksu on huumaava. Vedän hitaasti pöksyt jalastasi. Työnnän kieltäni haarojesi väliin ja saan maistaa käsittämättömän kiihottavia aromia.

Nousen seisomaan ja nyt on sinun vuorosi käydä minuun käsiksi. Hetkessä olet riisunut paitani ja polvistut eteeni. Suutelet vatsaani samalla kun riisut housujani. Kun vedät alushousuni alas, ponnahtaa jäykkä kaluni esiin. Sen pää kiiltelee punaisena. Tartut siihen tyvestä ja runkkaat sitä hitaasti. Sitten kostea kielesi maistaa sen päätä. Kuumat huulesi ympäröivät terskaa joka turpoaa entisestään. Voihkaisen nautinnosta, kun pikkuhiljaa otat sen syvälle suuhusi. Hitaasti, mutta niin ihanan nautinnollisesti alat runkata sitä suuhusi samalla kun kädet hyväilevät kivespussejani. Tuntuisi ihanalta laueta suuhusi, mutta haluan enemmän.

Siirrän tuolin keskelle huonetta ja istun siihen hajareisin. Kaluni sojottaa pystyssä käsittelysi jälkeen märkänä ja sykkivänä. Pyydän että tulet syliini, mutta jäätkin seisomaan eteeni ja nostat toisen jalan sängyn laidalle. Toisella kädellä levität häpyhuuliasi mahdollisimman avonaiseksi. Eteeni avautuu taivaallinen näky. Pillusi kiiltelee kosteana kuin odottaen, että työntyisin sisääsi. Hyväilet toisella kädellä rintojasi, sitten kätesi liukuu alaspäin karvoitukselle. Voihkaiset kun kätesi hipaisee klitorista. Hitaasti pyörittelet siinä sormeasi samalla kun toinen käsi pitää häpyhuuliasi avonaisena. Välillä työnnät sormea sisääsi. Alan itsekin runkata ja niinpä katselemme toistemme itsetyydytystä. Käsittämätöntä kidutusta. Tuntuu että räjähdän, jos en kohta pääse sinuun käsiksi.

Vihdoin vapautat minut piinasta ja tulet hajareisin päälleni. Ohjaat kaluni haarojesi väliin. Jätät sen aivan huulille ja keinuttelet lantiotasi, jolloin terska kutittelee klitoristasi ja kosteita häpyhuuliasi. Sitten tulet hiljaa alaspäin, jolloin kaluni työntyy ihanan liukkaaseen ja kuumaan pilluusi. Huokaamme yhteen äänen kun olen jo koko pituudelta sisälläsi. Hitaasti alat ratsastaa. Tarraudun takapuoleesi. Pyydät että puristelen sitä. Rintasi keinuvat edessäni ja yritän saavuttaa niitä kielelläni. Tahtisi kiihtyy yhä nopeammaksi ja samaan tahtiin kiihtyy myös huohotuksemme. Voihkimme nautinnosta…ihanaa…lisää…

Suljet silmäsi ja tuot rintojasi vielä lähemmäksi. Suutelet kaulaani, huohotat korvaani, ihanaa… ihanaa… vielä… vielä…

Suljen silmäni ja keskityn tähän nautintoon, joka leviää koko vartalooni. Se tuntuu joka lihaksessa ja solussa. Olen hurmoksessa, tuntuu taivaalliselta. Koko vartaloni jäykistyy, kunnes se purkautuu valtavaan orgasmiin. Tunnen olevani taivaassa kun raukea hyvänolon tunne leviää koko vartalooni.

Avaan silmäni kun vartalosi alkaa värähdellä. Päästät nautinnollisen ja voimakkaan voihkaisun, joka tulee jostain kaukaa orgasmin huipulta. Lysähdät raukeana syliini. ”Uskomatonta miten ihanaa se oli”.

Istumme pitkään sylikkäin liimautuen yhteen. Emme puhu mitään. Olemme vain ja nautimme olotilasta ja toistemme läheisyydestä. Hyvänolon tunnetta lisää vielä tieto siitä, että tämä oli vasta alkusoittoa meidän ihanalle pitkälle illalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *