Linja-auto nytkähti liikkeelle juuri hetkeä ennen kuin pääsin istumaan auton takaosaan. Kömmin ikkunan puoleiselle penkille ja jätin reppuni viereiselle. Laitakaupungille ei juurikaan ollut muita menijöitä ennen kolmea – tuskin kovin paljoa myöhemminkään. Äitini ja hänen miesystävänsä Mara olivat pyytäneet minut jälleen talkooavuksi, jotta pihakivet saataisiin asennettua hyvissä ajoin ennen ensilumia. Kaivoin puhelimen repustani ja selasin Minnan lähettämiä tekstiviestejä. Olimme olleet muutaman päivän erillämme, joten viestejä oli tullut vaihdettua useampi kappale. Yleensä en jaksanut kirjoitella kenellekään, mutta nyt olin niin sekaisin Minnasta, että viestien näpyttely tuntui ainoalta järkevältä puuhalta. Sitä paitsi olin yrittänyt tivata Minnalta selvennystä hänen pari päivää sitten laittamaan viestiinsä.

Selasin viestimuistista Minnan lähettämän arvoituksen: ”Ajattele mua ja anna ittes nauttia, mutta säästä loppuhuipennus Mulle:)” Vaikka kuinka olin pyytänyt Minnaa selventämään viestiään, olin saanut vastaukseksi vain hymynaamoja ja muuta asiaa. Minä en saanut viestiä asettumaan miksikään muuksi kuin pyynnöksi olla laukeamatta runkkaamisen lopussa. Minua epäilytti kuitenkin suunnattomasti, osaisiko 14-vuotias tyttö tuollaista vihjailua ja vaikka osaisikin, miksi hän näin haluaisi. Juuri kun aloin pohtia pyynnön kohtuuttomuutta – olla nyt laukeamatta ennen seuraavaa tapaamista, joka on ties kuinka kaukana tulevaisuudessa – tajusin pienen palasen kokonaisuudesta. Tuo salaperäinen sanailu oli lähetetty sen jälkeen, kun olin luvannut Maralle tulla viikonlopuksi talkoisiin. Käsitykseni mukaan Minnan ja Emmin piti olla tänä viikonloppuna Ritvalla, mutta ajattelin kuitenkin varmistaa, josko he jostain syystä tulisivatkin isänsä luo myös tänä viikonloppuna.

Hetken kuluttua puhelimeni värisi viestin merkiksi. ”Kyl me tullaa.. kuulin faijalt et se on pyytäny sut taas apuihi.. eikä Emmil ja Ritval ollu mitää sitä vastaa, et ollaa 2 vkloppuu peräjälkee siel. Suukkoja.” Jos joku kanssamatkustajista sattui seuraamaan käytöstäni, saattoi hän aistia kasvoiltani mielettömän sisäisen riemunpurkauksen. Mieleni laukkasi kuin vauhkoontunut villivarsa – vain muutama tunti enää ja saisin jälleen nähdä ihanan enkelini. Juuri kun olin mieleni ruusuisissa sopukoissa sulkemassa ihanan Minnan syliini, tajusin todellisuuden harmaan kivimuurin välillämme. Olin ollut liian innoissani Minnasta pystyäkseni hetkeäkään miettimään, millaista yhteiselostamme oli tulossa muiden läsnä ollessa. Kuinka olisi mahdollista peittää se intohimon kuohu, joka pyyhki lävitseni Minnan seurassa? Kukaan muu ei saisi missään tapauksessa huomata pienintäkään kipinää välillämme. Mutta mielessäni pyörivät seksifantasiat veivät voiton todellisuudesta.

Ohitse kiitävät kerrostalot vaihtuivat hiljalleen rivitaloihin ja tiiviisti pystytettyihin omakotitaloihin. Minä en kuitenkaan tiedostanut maisemaa, vaan tyhjä katseeni lävisti horisontin vaipuen tuhansien kilometrien päähän ilman kohdetta. Sisälläni sen sijaan myllersi tuhat ajatusta, joista jokaisesta halusin saada kiinni ja ohjata mieleni oikealle polulle. Nyt tuntui vain siltä, ettei tällaiseen tilanteeseen ollut minkäänlaista polkua; ei edes yksittäisiä jalanpainaumia. Kaikki oli niin sekaisin, mutta silti niin hyvin. Kaksi päivää edessä, jotka saisin olla rakkaani lähellä, mutta tätä onnea ei saisi tuntea ilman polttavaa tuskaa sydämessä. Enkä tiennyt kuinka pystyisin vastustamaan Minnan vartalon ja eleiden vetovoimaa, joista tiesin meneväni sekaisin kiimasta. Siitä olin ainakin täysin varma, että Minna tulisi jossain vaiheessa kiusaamaan tahallaan kiihottunutta mieltäni. Sen verran olin oppinut tästä päällisin puolin niin kiltin viattomasta tytöstä.

Kiipesin vanhan talon yläkertaan narisevia portaita. Äitini oli ollut pihalla tullessani ja jäänyt sinne puuhailemaan vaihdettuaan pari sanaa kanssani. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta ja pieni kylpyhuone, jonne oli vaivoin saatu ahdettua kevyt suihkukaappi. Muistin, kuinka olin joskus haaveillut yllättäväni sieltä Minnan ja Emmin salaisista siskosten puuhista. He kun usein kävivät yhdessä tuossa ahtaassa kylpyhuoneessa, oli mielikuvitukseni nopeasti kehittänyt tuhmia ajatuksia kuullessani tyttöjen kikatusta. Nyt nuo ajatukset saivat minut tuntemaan hieman huvittunutta voitonriemua kaiken sen jälkeen, mitä Minnan kanssa olin viime aikoina puuhaillut. Marssin reppuni kanssa pienempään makuuhuoneeseen, josta oli muodostunut käytännössä minun oma huone, vaikkakaan en siellä majaillut kuin satunnaisia viikonloppuja silloin tällöin. Yläkerran isompi makuuhuone oli niin ikään pyhitetty Minnan ja Emmin käyttöön. Äitini ja Mara mahtuivat keskenään helposti alakertaan, joten heillä ei ollut sen suurempaa käyttöä koko yläkerralle.

Pihalta kuului auton ääni, joka kurvasi talon pihaan. Parin oven mäiskähdyksen jälkeen portaat alkoivat narista ja tömistä siihen tahtiin, että tiesin Minnan ja Emmin saapuvan. Astelin huoneeni ovelle tervehtimään tyttöjä, kun Minna olikin jo portaiden yläpäässä. Hän pysähtyi tyttöjen huoneen oviaukon eteen ja katsoi iloisena minua kirkkailla silmillään. Suunnaton mielihyvän tunne valtasi minut nähdessäni ihanan Minnani. Pienen tajuttomuudentilani katkaisi Emmi, joka hihkaisi ”moi” ja livahti Minnan selän takaa huoneeseensa odottamatta vastaustani. Hymyilin Minnalle, kuiskasin ”moi” ja käännyin omaan huoneeseeni. Jos olisin katsonut Minnan kauniita kasvoja vielä hetken pidempään, en olisi enää voinut olla syöksymättä kiinni hänen taivaallisen kiihottavaan vartaloonsa. Yritin kaikin mahdollisin ajatuksin saada Minnan ja kaiken häneen liittyvän pois mielestäni, mutta mikään ei auttanut. Käteni vapisivat ja orgasmeitta kitunut kullini vaati kiivaasti pääsyä Minnan pieneen pimppiin tai peppuun laskemaan parin päivän kokoisen lastin valloilleen. Onneksi työhaalarini olivat sen verran paksut ja väljät, että sain kivikovan seisokin yllättävän hyvin peitetyksi.

Ilta kului yllättävän hyvin kivien levityksessä, eikä Minnakaan käynyt tuskastuttamassa oloani kuin pari kertaa ohitse kävellen. Painoin mielelläni hommia myöhään iltaan välttyäkseni vastustamattomalta houkutukselta sulkea Minna syliini. Kymmenen maissa tuli kutsu ruokapöytään, mikä tuntui sopivan ainakin Maralle mainiosti. Ennen viittä hotkaistu leipäpala ei kieltämättä pitänyt enää minunkaan vatsaani tyytyväisenä, mutta nälkää syvempi tunne oli pelko ruokailun sujumisesta Minnan kanssa samassa pöydässä. Pikaisen suihkun jälkeen jonkin ihmeen sattuman kautta päädyimme Minnan kanssa vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen. Pystyin vaivatta tuntemaan Minnan ihanan hajuveden tuoksun ja kuin vahingossa katseeni laskeutui vieressäni istuvan kaunottaren syliin. En millään olisi halunnut irrottaa silmiäni Minnan kiinteistä reisistä, joita siniset farkut myötäilivät tunnollisesti, aivan kuin nekin olisivat halunneet panna parastaan esitelläkseen kantajansa virheettömät muodot.

Saatuani ruoan lautaselleni tunsin oikeassa nilkassani hellän kosketuksen, joka muuttui varovaiseksi hyväilyksi. Tunsin, kuinka paisunut elin jalkojeni välissä alkoi kiusallisesti kääntyä housujen sisällä vatsani päälle. Yritin katsoa Minnaa mahdollisimman luonnollisesti, eli nopeasti, mutta se jäi kuitenkin pelkäksi yritykseksi. Katseeni jäi tällä kertaa kiinni virheettömiin rintoihin, joita peitti lyhyt vaalea t-paita. Paidan helma laskeutui ihanien kiinteiden rintojen päältä suoraan alas lainehtien vapaana juuri ja juuri Minnan pienen navan päällä. Horrokseni keskeytti äitini tarjoama salaattikastike, jonka Minna jatkoi minulle hymyillen tyttömäisesti. Juuri kun olin saanut kastikepullon korkin auki, Minnalta putosi veitsi lattialle. Epäilykseni heräsi välittömästi, kun Minna kumartui pöydän alle. Tiesin, ettei veitsi taatusti pudonnut vahingossa ja samassa tunsinkin pienen käden painavan penistäni voimakkaasti housujeni läpi. Mieleni teki samaan aikaan repiä tyttö pöydän alta leikkimästä kiinnijäämisellä, mutta vielä enemmän olisin halunnut avata sepalukseni Minnalle ja koskettaa hänen kauniita rintojaan. Jälleen Minna oli tyrmistyttänyt minut tuhmilla tempuillaan ja saanut kullini orgasmin partaalle vain yhdellä kosketuksella.

Veitsiepisodin jälkeen Minna ymmärsi onneksi rauhoittua, joten pahin pelko muiden epäilyksistä laantui hiljalleen mielessäni. Koetin kuitenkin hotkia ruokani niin nopeasti, että pääsisin ensimmäisenä pöydästä. Suunnitelmani onnistuikin ja ilmoitin voivani lähteä Ronin kanssa iltalenkille. Minna kumosi samassa Cokis-lasinsa tyhjäksi ja huikkasi lähtevänsä mukaani. Näin olin toivonutkin ja onnistumisen riemu sai sydämeni jyskyttämään niin, että kuumottavissa korvissakin tuntui. Heitin ruskean hupparin niskaani, samalla kun Minna veti sinisen kevyttoppatakkinsa vetoketjun kiinni. Ehkä sekunti myöhemmin molemmilla oli kengät jalassa ja livahdimme kuistille. Ulko-oven lopsahdettua kiinni ehdin vaivoin huomata Minnan kiihkeän katseen ennen kuin olimme sulkeneet toisemme kauan odotettuun suudelmaan. En voinut uskoa, kuinka taivaalliselta Minna tuntui kehoani vasten ja huuliemme tanssi säesti kahden kielen kainostelematonta esileikkiä. Vaikka maailma ympäriltämme olisi kadonnut, emme olisi sitä huomanneet, saatika siitä välittäneet. Vihdoin tässä oli taas vain me kaksi.

Kummankin hengitys värisi pidellessämme toisiamme otsat ja nenät vastakkain. Molempien mielen valtasi helpotuksen ja täydellisyyden tunne. Kauempana siintäneet autonvalot saivat minut äkkiä tajuamaan, että kuistilta meidät saattoi nähdä kuka tahansa naapuri tai ohikulkija. Samassa Minna kuitenkin tajusi jotain vielä tärkeämpää: ”Roni”, hän kuiskasi ja katsoi minua aavistuksen hätääntyneesti.

– Ei ne tajunnu, et me lähettii samal oven avauksel, sanoin, avasin oven ja vihelsin koiraa. Onneksi Roni viipotti kiltisti kuistille ja sain kiinnitettyä hihnan tämän pantaan. Kiiruhdimme nopeasti metsän suojaan. Päästettyäni koiran vapaaksi kätemme löysivät nopeasti toisensa ja olimme kuin ketkä tahansa juuri rakastuneet. Minnan huulet veivät minut kerta toisensa jälkeen kauniimpiin taivaisiin, missä kukaan muu ei ollut koskaan päässyt käymään.

Olimme kuherrelleet suurin piirtein puoliväliin metsäpolkua, kun muistin Minnan salaperäisen viestin. Päätin saada nyt siihen selvyyden ja vedin Minnan vartalon vasten omaani.

– Voisit sä nyt kertoo, mitä sul on mieles, tivasin Minnalta katsoen vaativasti häntä silmiin.

– Sä tiedät sit aamul, Minna kihersi ja painoi päänsä kaulaani vasten. Minä olin haljeta kiimasta tajutessani jotain ehkä tapahtuvan tänä yönä, mutta mitä ja miten? En pystynyt odottamaan vastausta:

– Nyt puhut suus puhtaaks, mitä täl kertaa juonit.

Minna tuntui hieman vakavoituneen, vaikka vielä hymyilikin ihanasti; ehkä hieman punastuen, jos sen hämärässä olisi erottanut.

– Ei ku se on nii… Tai siis, sä pidät mua ihan likasena pervona kuitekii, Minna sanoi katsoen poispäin ja samalle vetäen minua kädestä jatkamaan matkaa. Minnan sanat saivat minut kiihottumaan entisestäni ja nykäisin hänet voimakkaasti takaisin syliini. Suutelin Minnan silkinpehmeitä huulia intohimoisesti vieden samalla toisen käteni hänen kiinteälle pikku pepulleen ja vedin hänen lantionsa tiukasti kiinni minuun.

Annoin Minnan ymmärtää, kuinka paljon häntä halusin ja kuiskasin:

– Mä rakastan sua, vaikka oisit pervoin ihmine maan päällä!

– Sitä paitsi must on vaa ihanaa, jos sä haluut kokeilla uusii juttui mun kans, vakuuttelin Minnalle. Hetken kainostelun jälkeen tyttöni oli ilmeisen valmis avautumaan ja tuijotti minua silmiin luottavaisesti.

– Mä haluisin, et sä tuut mun suuhun, Minna kuiskasi ja jäi odottamaan reaktiotani. Mieleni teki huutaa täysillä riemusta, sillä olisin voinut vaikka heti antaa noiden täydellisten huulten lipua peittämään järjettömästä kiimasta sykkivän kaluni. Jotenkin tuo pyyntö tuntui silti oudolta, sillä en uskonut kovinkaan monen naisen nauttivan sperman mausta.

– Kyl mä mielelläni laukeen sun suuhu, mut vähä epäilyttää, pidät sä siitä.

– No ku viimeeks sä et huomannu, ku mä vähä maistoin sun nesteitäs… ja must ainakii se maistu aika kivalle. Sen jälkee mua on kiihottanu iha mielettömästi ajatus sun isosta munasta laukeemassa mun suuhu.

– Ai jaa! Vai sellasta peliä sitä on pidetty. Ymmärrät sä, mite paljo sitä nyt tulee, ku oon ollu laukeematta pari päivää? Nii ja mistä sä keksit, et mun pitää säästää pari päivää?

– Mä oon surffaillu aika tunnollisest siel Ylilaudalla, minkä neuvoit mulle. En mä tietty tiiä, tykkäänks mä ees siitä, mut ku kiihottaa nii kovi se ajatus tosi pitkäst ja runsaast orkust.

Pystyin jo kuvittelemaan, kuinka taivaalliselta Minnan kosteat huulet tuntuisivat painautuessaan kivikovan penikseni ympärille ja millainen tulinen kiima välillämme vallitsisi kullini alkaessa sykkiä tajunnanräjäyttävää orgasmia pienessä odottavassa suussa. Minna oli selvästi huvittunut huomattuaan minun jääneen haaveisiin.

– Toivotaa, et Emmi nukahtaa ajoissa… ettet vaa joutuis pettymää, Minna virnisti ja silitteli pullottavaa etumustani. Olin aivan jäykkänä kiimasta ajatellessani tulevaa yötä ja sitä, kuinka jälleen tulisin murtamaan yhden moraalinmuurin Minnan kanssa. Nyt se ei kuitenkaan tuntunut enää millään tapaa pahalta, sillä edelliskerrankin touhut olisivat varmasti tuomarin silmissä yhtä paha asia kuin yhdyntä alaikäisen kanssa. Mutta minkäs siinä teet, kun tiedät nuoren kiimaisen tytön odottavan pillu märkänä. Sitä paitsi minä olin rakastunut Minnaan ja tiesin hänen varmasti haluavan samoja asioita kanssani.

—–

Istuin sängylläni ja kelasin mielessäni läpi tulevaa yötä. Tuntui todella kiihottavalta pohtia, kuinka tulisimme leikkimään toisillamme niin hiljaa, ettei kukaan voisi kuulla touhujamme. Kuulin, kuinka kylpyhuoneen ovi kolahti ja tytöt hiippailivat huoneeseensa. Kaivoin repustani hammasharjan ja -tahnan ja avasin huoneeni oven. Vessassa kuitenkin näytti olevan vielä valot, joten toinen tytöistä olikin vielä iltapesulla. Vaikka kullini seisoi iltalenkin jäljiltä yhä kivikovana, ajattelin, ettei Emmi huomaisi sitä, jos pitäisin vain tahnatuubia edessä; ja Minnahan sen saisi huomatakin. Jäin siis odottamaan vuoroani käytävään. Yllättävän pitkän ja hiljaisen ajan kuluttua kylppäristä kuului ääniä ja ovi avautui hitaasti. Kieltämättä minua hieman jännitti se mahdollisuus, että sieltä tulisi Emmi ja jonkun häslingin takia boksereissani pystyssä sojottava kullini paljastuisi hänelle.

Oven takaa kuitenkin kurkkasi Minna, joka oli silmin nähden iloisesti yllättynyt nähdessään minut odottamassa vuoroani. Minustakin oli ihana nähdä Minna harjatuissa hiuksissaan, jotka laskeutuivat virheettömästi aaltoillen tummansinisen pyjamapaidan päälle. En voinut uskoa saavani kohta tuon kaunottaren luokseni kiimaisiin leikkeihin. Minna keskeytti haaveiluni vinkkaamalla minut kanssaan pieneen kylpyhuoneeseen. Saatuani oven kiinni perässämme Minna nojautui hieman eteenpäin pidellen käsillään lavuaarista.

– Haluut sä koittaa, mitä sieltä löytyy? Minna kuiskasi tuoden samalla peppuaan vielä paremmin esille. Perverssi mieleni pystyi jo arvaamaan, mitä tyttö oli kylppärissä puuhaillut yksinään. Ujutin hitaasti käteni kiiltävän satiinipyjaman housujen sisään ja liu’uin silkinpehmeää pyllyvakoa pitkin varovasti syvemmälle.

– Missäs sun pikkuhousut on? kuiskasin Minnan korvaan. Jalkojen välissä nimittäin odotti nuoren tytön pillu paljaana. Näin peilikaapin peilistä, kuinka Minnan odottava ilme muuttui hymyksi. Pieni kuiskaus kuului juuri ja juuri:

– Sun täytyy nyt keksii joku muu paikka, mihi ruiskutat sun ison spermalastin.

Vapisevan käteni sormenpäät liukuivat yhä lähemmäs Minnan peppureikää, jonka ympärillä tuntui jo runsaasti liukuvoidetta. Samalla tunsin myös anaalitapin kannan, joka sekin oli yltä päältä liukasteessa.

– Et sä toivonukii löytäväs sielt jotai? Minna virnisti hiljaa peilistä. Katse oli kuin ehdoton kutsu kiellettyyn leikkiin tytön kanssa. Kiedoin sormeni kunnolla tapin kannan ympäri ja ujutin toisen käteni Minnan paidan alle. Vasta nyt huomasin, ettei Minnalla ollut tietysti rintsikoitakaan. Sain käteeni täydellisen silkkisen ja kiinteän rinnan, jonka pieni pyöreä nänni puristui kivikovana sormieni väliin. Painoin vielä räjähtämäisillään olevan kullini Minnan kylkeä vasten ja aloin hitaasti vetää anaalitappia ulos hänen pienestä pyllyreiästään katsoen häntä samalla silmiin peilin kautta. Tunsin, kuinka tappi alkoi liukua milli milliltä ulos ja samalla Minnan kaunis alahuuli puristui hänen hampaidensa väliin kiihottavasti. Nyt anaalitappi ei enää liikkunut yhtään, joten vedin sitä aavistuksen voimakkaammin puristaen samalla hellästi toisessa kädessäni olevaa kiinteää rintaa. Näin, kuinka Minnan silmät painuivat puoliksi kiinni ja hänen katseensa katosi jonnekin kilometrien päähän. Samalla kun liukas tappi pullahti äkisti pari senttiä ulos tytön pepusta, kuului hänen alahuultaan purevasta suusta pelottavan äänekäs ynähdys.

– Ei kai suhun sattunu? kysyin hiljaa Minnalta, joka nojasi vaimeasti huohottaen ja liikkumatta lavuaariin.

– No ei todellakaa, Minna tokaisi ilmeisesti yllättyneenä kysymyksestäni.

– Laita se vaa takas sisää. Saat leikkii lisää sitte, ku Emmi on nukahtanu, Minna kuiskasi ja käänsi katseensa minuun. Sulauduimme hellään suudelmaan, jonka myötä aloin hiljaa painaa liukasta tappia takaisin syvemmälle Minnan pyllyyn. Suudelmamme saatossa Minna otti tällä kertaa minun alahuuleni hampaidensa väliin ja jotenkin pystyin huomaamaan kaiken kiiman lomassa, kuinka hänen toinen kätensä hakeutui hänen housujensa sisään. Minna puri huultani yhä lujemmin ja ynähteli hiljaa nautintoa huokuen. Arvelin anaalitapin paksuimman kohdan olevan likimain peppureiän kohdalla ja siirsin varovasti pikkusormeani tunnustelemaan tilannetta. Nopeasti sormeni päässä tuntui äärimmilleen venyneen tulikuuman pyllyreiän reunaa, jonka huulilla tapin paksuin kohta jo oli. Puristin taas Minnan rintaa voimakkaammin pieneksi vihjeeksi kohta tulevasta nautinnosta. Huomasin Minnan ymmärtäneen eleeni hänen levittäessään aavistuksen jalkojaan. Vain hieman voimakkaammin painaen sain anaalitapin jälleen pieneen liikkeeseen ja tunsin, kuinka Minnan hengitys kiihtyi ja syveni entisestään. Koko tilanne kaikkine tekijöineen oli niin valtavan kiihottava, että olisin antanut mitä tahansa sen kestämisestä ikuisesti.

Pieni yhtäjaksoinen Minnan kurkusta noussut ininä sai minut vakuuttuneeksi suuresta molemminpuolisesta nautinnon tunteesta, joka vei meitä siivillään hellästi mutta kiivaasti. Minnan pieni pyllyreikä alkoi hiljalleen imeä ahnaasti tappia syvälle sisäänsä, mutten halunnut tämän ihanan hetken luisuvan käsistäni liian nopeasti. Vedin anaalitappia hieman ulospäin ja kun Minnan peppu alkoi uudelleen ahmaista sitä sisäänsä, annoin tapin liukua niin hitaasti kuin suinkin. Minna hytkyi jo melkoisen rajusti pimpillään olevan kätensä tahdissa ja puri huultani kiihottavan kivuliaasti. Minnan kiemurtelu sai hänen kylkeään vasten puristuneen kullini sykähtelemään taivaallisen orgasmin varoitukseksi. En missään nimessä halunnut pilata Minnan fantasiaa suuresta spermalastista suussaan, joten irrottauduin hieman hänen vartalostaan. Muutenkin Minna alkoi vikistä jo niin äänekkäästi, että päätin antaa anaalitapin liukua takaisin syvälle tytön pieneen kuumaan pyllyreikään. Liukasteesta märät sormeni liukuivat pois tapin kannan ja Minnan peppuvaon välistä supistelevan reiän imiessä vastustamattomasti lelun viimeiset millit sisäänsä.

Saatuani tunnottomaksi purrun huuleni takaisin ihastelin hetken Minnaa, joka yhä nautti kätensä kiihkeästä tanssista. Halusin kuitenkin Minnan saavan osansa orgasmin panttaamisen tuskasta ja painoin hellästi hänen kättään pyjaman housujen läpi.

– Jos säkin malttaisit oottaa, ni mä tuon sut mielelläni loppuu tuolla, vinkkasin Minnalle huoneeseeni päin. Minna seisautti kätensä liikkeen hieman vastentahtoisesti.

– Onks sul lelut mukana vai? hän kuiskasi katsoen minua innostuneena silmiin.

– Ei oo, mut jos sä saat maistaa mua tänää, ni kyl mäkin haluun tehä saman sulle, vastasin Minnalle jopa hieman totisella ilmeellä. Minnan kasvot kirkastuivat samassa aurinkoiseen hymyyn ja hän syöksyi – suorastaan hyppäsi – syliini kietoen hennot jalkansa pakaroideni ympäri ja vei minut jälleen intohimoiseen suudelmaan. Minna oli ilmiselvästi janonnut rakkautemme seuraavaa askelta kiihkeämmin kuin olin osannut kuvitellakaan. Olin tietysti pohjattoman onnellinen saadessani tyttöni näin onnelliseksi, mutta samalla minua huolestutti suuseksin onnistuminen. Olihan Minna toki saanut orgasmeja, mutta pystyisinkö tuottamaan hänelle samanlaista nautintoa kuin hänen omat sormensa tai kiivaasti värisevä vibra?

Ymmärsimme molemmat Minnan viipyneen jo epäilyttävän pitkään kylppärissä, joten saattelin jumalaisen kauniin neidon hellien suudelmien kera käytävään. Minnan livahdettua tyttöjen huoneeseen sulkeuduin hetkeksi kylpyhuoneen suojiin leijumaan onnen ja kiiman täyttämässä tunteessa. Saatuani hetken päästä iltapesut hoidettua retkahdin huoneeni sängylle, riisuin bokserini ja jäin ihailemaan kivikovana seisovan kullini suonia. Tuntui kuin penikseni olisi ollut jotenkin paksumpi jäätyään ilman orgasmeja tavanomaista pidemmäksi aikaa. Nyt saatoin aistia, kuinka herkästi se voisi laueta pienimmästäkin kosketuksesta; niin kiimaiseksi Minnan maistiaiset olivat minut saaneet.

Haaveillessani Minnan saapumisesta tajusin, kuinka kirkas pöytälamppuni valo oli yön muussa pimeydessä. Jos vaikka Emmi sattuisi käymään vessassa keskellä yötä, huoneeni oven alta siintävä valo saattaisi herättää jonkinasteista epäilyä. Sammutettuani valon kaikki katosi ympäriltäni, enkä nähnyt hetkeen mitään. Olin jo hieman pettynyt, koska emme tulisi näkemään mitään Minnan kanssa näin pimeässä. Hetken päästä näköni alkoi tottua pimeyteen ja ympäristö hahmottui hiljalleen selvästi. Kirkkaimpana siinsi kirjoituspöydän edessä oleva ikkuna, jonka rullaverhon takaa loisti valoa. Vedettyäni verhon ylös tajusin ensimmäistä kertaa, kuinka hyvin kymmenen metrin päässä seisova katuvalo saatteli loistoaan huoneeseeni. Ei kyseessä tietenkään mikään keskipäivän aurinko ollut, mutta täydelliseen pimeyteen verrattuna tämä toimi loistavasti. Pöydän edessä pystyin hyvin erottamaan kullini pullistuneet suonet ja terskan nokassa kimaltelevan touhutipan.

Olin maannut sängylläni jo tuskastuttavan kauan, enkä saanut korviini pienintäkään ääntä käytävästä. Vaikka luotinkin Minnan haluun tulla luokseni, alkoivat pienet epäilykset yön onnistumisesta kalvata mieltäni. Kuinka pysyisin huomenna housuissani, jos niin kovin odottamani leikit jäisivät väliin? Jäisikö tuo ihana teinipillu kokematta? Samassa ovi avautui hitaasti ja pystyin erottamaan Minnan iloiset kasvot.

– Ootettiinko täällä seuraa? Minna kuiskasi ja sulki oven perässään. Mieleni teki rynnätä Minnan luo ja repiä satiinipyjaman paita auki ihanan kiinteiden rintojen tieltä. Sain kuitenkin noustua äänettömän rauhallisesti ja hiivin enkelini luo. Kätemme kietoutuivat toistemme ympärille ja suloinen suudelma sai jälleen kaiken muun unohtumaan. Minna tuntui niin uskomattoman ihanalta ja kiihottavalta vasten kehoani, etten meinannut pysyä järjissäni. Halusin ehdottomasti päästä riisumaan Minnan, sillä tähän asti hän oli molemmilla kerroilla tehnyt sen itse; niin kiihottavaa kuin sekin oli. Nyt janosin kosketusta tuon virheettömän neitsyeen vartaloon ja kuljetin vapisevia käsiäni kiihkeästi pitkin silkinpehmeää ihoa. Nostin käsiäni yhä ylemmäs päästen pystyjen kiinteiden rintojen päälle pyjamapaidan helman paljastaessa tytön hoikan vatsan.

Minna sai työnnettyä minua suutelun ja hyväilyn saatossa kohti sänkyä, jonka päälle laskeuduin istumaan. Minna seisoi edessäni nauttien rinnoillaan leikkivistä käsistäni ja pienestä suukosta, jonka painoin hänen söpölle navalleen. Nyt halusin nähdä, kuinka Minnan kaunis vartalo loistaisi paljaana katuvalon pehmeässä kajossa. Sain käteni vastentahtoisesti irtoamaan uskomattomilta rinnoilta, joiden kivikovia nöpönännejä olisi voinut pyöritellä sormien päissä loputtomiin. Haparoiden sain paidan alimman napin auki Minnan hymyillessä odottavaisena minulle. Seuraavat napit avautuivat nopeasti ja hetkessä edessäni seisoi jumalaisen kaunis tyttönen, jonka ihanat rinnat pilkottivat puolittain avatun paidan takaa. En malttanut nauttia näystä pitkään, vaan liu’utin käteni täydellisten rintojen yli Minnan olkapäille nostaen samalla pyjaman niiden yli. Liukas satiinikangas valahti hetkessä lattialle Minnan käsivarsilta ja hänen paljas ylävartalonsa loisti kaikessa taivaallisessa virheettömyydessään pehmeässä valossa. Tämä kaikki oli kuin parasta unta, mitä mies voisi koskaan nähdä, mutta Minnan tuoksu ja hänen lantioillaan lepäävät käteni kertoivat tämän uskomattoman unelman todellisuudesta.

Vedin Minnaa kevyesti lähemmäs ja suutelin varovasti hänen vasenta rintaansa. Kuinka taivaalliselta se tuntuikaan huulillani! Minnan toinen käsi vaelsi selkääni pitkin ja toinen käsi silitteli ihanasti niskatukkaani painaen samalla kasvojani voimakkaammin hänen rintaansa vasten. Olin hieman epävarma, laukeaisinko kiimasta, jos ottaisin Minnan herkullisen nännin suuhuni. Samassa kuitenkin tytön käsi pakotti kasvojani kääntymään niin, että sain huulieni väliin täydellisen koskemattoman ihanuuden. Mieleni teki imeä täysillä Minnan virheetöntä nöpönänniä, mutta nyt oli pakko hallita sisälläni riehuva kiimanpuuska. Muutaman hellän mutta kiusoittelevan suudelman jälkeen aloin hitaasti kiertää pientä kirsikkaa kieleni kärjellä. Minnan kädet seisahtuivat selkäni ja niskani päälle aivan kuin hän olisi jäänyt odottamaan seuraavaa liikettäni. Pyöräytin kostealla kielelläni vielä muutaman kierroksen nännin päällä ja puhalsin siihen kevyesti hieman etäämmältä. Minnan hiljainen kiherrys vaimeni syväksi huokaukseksi imaistessani hänen rintansa ihanuuden huulieni väliin tanssimaan kieleni kanssa.

Ottaessani Minnan oikean rinnan nautittavakseni pienet kädet alkoivat jälleen hyväillä selkääni. Käsieni välissä kutsuvasti keinahteleva hoikka lantio vaati minua laskemaan satiinisia pyjamanhousuja. Silittelin vielä hetken Minnan tiukkaa peppua housujen päältä ja aloin viedä hellästi käsiäni vyötäröresorin alle. Minna alkoi keinuttaa hieman voimakkaammin lantiotaan aivan kuin kiusatakseen kiihottunutta ja malttamatonta mieltäni. Vaikka en tätä esitystä omin silmin pystynytkään seuraamaan, käteni kertoivat kuvantarkasti, kuinka kaunista katseltavaa se olisi ollut. En voinut uskoa, kuinka ihanalta Minnan silkinpehmeä peppu jälleen tuntui enkä ollut lainkaan varma, pystyisinkö hillitsemään äärimmäisen halun rakastella intohimoisesti tämän maailman kauneimman ja seksikkäimmän naisen kanssa. Hetki, jolloin tunsin housujen liukuvan Minnan pyöreiden pakaroiden ylitse paljastaen hänen ihanan terhakan pyllynsä, tuntui niin mielettömän kiihottavan tuhmalta. Samassa tunsin tuon maailman ihanimman tuoksun, joka vietteli minua vastustamattomasti luokseen.

Minnan rinta pompsahti suustani normaaliin ryhtiinsä minun kumartuessani viemään satiiniset housut tytön nilkkoihin. Samalla kuljetin kieleni kärkeä pitkin Minnan kaunista vartaloa päätyen lopulta pienelle siistille karvoitukselle. Vedin itseni täyteen Minnan kiimaisen teinipillun tuoksua ajattelematta yhtään, vaikuttaisiko se Minnasta ällöttävän perverssiltä. Olin kuitenkin kuulevinani vain pienen hihityksen, joka päättyi vaimeaan inahdukseen painaessani hellän suudelman pienen märän pimpin päälle. Lipaisin huuliltani neitseellisenpuhtaan pillun nestettä ja vetäydyin hieman taemmas ihailemaan Minnan taivaallisen kaunista häpyä ja kiihottavinta makua, jota suuni oli koskaan saanut maistaa. Minna katsoi minuun hymyillen:

– Et kai sä ottanu jo maistiaisia?

– Haluisit sä päästä vähä paremmin herkuttelee? Minna kysyi viettelevästi ja pujotti nilkkansa pois lattialla lojuvista housuistaan.

– Joo. Mulle oli varattu kiimainen neitsytpimppi ja pyllyreikä anaalitapilla, kuiskasin Minnan korvaan noustuani seisomaan ja imaisin häntä kaulasta. Minna oli lähes kiljahtaa kaulansa kutiamista, mutta sai nielaistua äänensä. Hän siirtyi sängyn eteen ja alkoi hitaasti laskeutua sen päälle selälleen. Samalla Minna veti minua kädestä päällensä ja sanoi kiusoitellen:

– Teidän tilauksenne onkin ollut jo jonkin aikaa valmiina.

Minna levitti reisiään ohjaten lantioni jalkojensa väliin. Olisin maksanut mitä tahansa Minnan avonaisten häpyhuulien ja peppureiässä odottavan anaalitapin kannan näkemisestä, mutta tyttö veti minut määrätietoisesti kiihkeään suudelmaan. Räjähtämäisillään olleen kullini varsi liukui vastustamattomasti Minnan märkään, tulikuumaan pimppivakoon, enkä uskonut enää selviäväni laukeamatta. Tuntui kuin tuo pieni kiimainen pillu olisi väkisin yrittänyt imeä minua sisälleen, eikä Minnan riettaasti viettelevä kieli omani ympärillä vähentänyt paineitani yhtään. Pitkän kostean suudelman hellittyä Minna huohotti kiimaisena:

– Työnnä se mun sisää!

Olisin kyllä raivoisasti halunnut täyttää Minnan toiveen, mutta olin jo oppinut nauttimaan pienistä askeleista. Halusin saada täyden nautinnon pienimmistäkin asioista, joita sain Minnan kanssa tehdä, joten pudistin vain päätäni.

– Mä koitan tehä sut onnelliseks sillee ku sovittii, kuiskasin kullia anelevan tyttöni korvaan ja aloin liukua kohti hänen jalkoväliään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *