Oli perjantai aamu, työkaverini joka oli kotoisin pohjoisesta kyseli että lähtisinkö viemään hänet autollani kotiseudulleen koska hänellä alkaa loma ja tavaraa on tavallista enemmän mukana. Pienen harkinnan jälkeen lupauduin matkalle. Matkaa kertyikin melkein 400 km, illalla olimme vasta perillä. Talo oli vanhanaikainen maalaistalo, suurehkon järven rannalla, todella syrjäsellä paikalla. Matkaa taisi lähimpään suurempaan keskukseen tulla ainakin 60 km. Mahtavan rauhallinen paikka.

Aloimme kantamaan kaverin tavaroita sisälle taloon. Ovelle vastaan tulivat kaverini äiti ja hänen pikkusiskonsa Teija. Kättelimme ja Teija esitteli itsensä Telluksi. Minut toivotettiin tervetulleeksi viettämään viikonloppua heidän luokseen. Ystäväni isä oli kuollut joitakin vuosia aikaisemmmin, joten nämä kaksi naista asuivat nykyään kahdestaan tilalla.

Tavaroiden kantelun jälkeen söimme kunnolla ja nautimme hiukan alkoholiakin. Rantasaunakin päätettiin laittaa lämpiämään, menimme ystäväni kanssa laittamaan sitä tulille. Rantasuna olikin komea rakennus, se sijaitsi aivan lähellä rantaa, terassilta ei ihan voinut hypätä järveen, mutta melkein. Saunaa lämmittäessämme siemailimme ystäväni kanssa keskiolutta ja katselimme ohitse lipuvia veneitä. Ystäväni nimi on muuten Kari, se on tainnut jäädä mainitsematta.

Kun tovi oli kulunut, paikalle pyrähti Tellu. Hänellä oli sylissään lakanat, tyyny, peitto ja saunapyyhe minua varten.
Talon emäntä oli kuulemma päättänyt että nukun saunan yhteydessä olevassa saunakamarissa, sanoin sen sopivan minulle erinomaisesti. Kamari oli mukavan tuntuinen huone, näkymä järvelle ja takassa roihusi Karin laittama takkatuli.

”Sauna on valmis”, huuteli Tellu ja paineli mäenrinnettä kohti taloa. Mennessään hän huuteli että tuo hetkenkuluttua saunalle lisää olutta.
Saunoimme Karin kanssa ja muistelimme pääasiassa työasioita koko kylpymme ajan. Kari päätti pesytyä ja lähteä nukkumaan.Päätin itse jäädä vielä hetkoseksi saunomaan ja nauttimaan mukavan hämärästä rantasaunasta ja sen tunnelmasta. Olo oli todella rentoutunut ja leppoisa.

Eteisestä kuului ääntä, joku liikui ja kolisteli melkoisen äänekkäästi. Viimein saunan ovi avautui ja Tellu kurkisteli saunaan sisälle.”Saanko tuoda lisää olutta ja saunoa myöskin ennenkuin yö yllättää?” , hän huuteli saunan kynnykseltä. Säpsähdin ja vastasin että peseydyn heti ja lähden kamariin, jotta pääset kylpemään. Tähän Tellu vastasi että saunotaan yhdessä, ei se minua haittaa että on mies seuraa mukana saunassa, sitä oli kuulemma niin harvoin täällä tarjolla.

Tellu olikin kyllä miellyttävän näköinen, hän huuhteli itsensä kaatamalla vadista vettä päälleen ja nousi lauteille, kädessään pari olutpulloa.
Heitin löylyä ja totesin että enpä olekkaan missään näin hyvää palvelua saanut, johon Tellu vastasi että ” Taatusti et tule pettymään”
Vastasin että ”miten voit olla varma?”
Tähän Tellu vastasi että hän voi tarjota vielä lisäksi hieronnan koska oli harrastellut hieromista ja mielellän saunassa miestä hieroi.

Asetuin tyytyväisenä lautelle vatsalleni makuulle, mutta Tellu sanoi että tämä hieronta ei koske selkälihaksia vaan ihan muita paikkoja. Käännyin selälleni, Tellu aloitti hieronnan hämärässä saunassa, kiukaan välillä pihistessä. Tunsin Tellun kädet kaulallani, josta tunsin niiden siirtyvän rintalihaksiani hieromaan. Olo alkoi mennä tosi levottomaksi ja tunsinkin alapäässäni sellaisia merkkejä että naista pitäs saada.

Tellu kumartui suutelemmaan rintaani ja vatsaani ja kuiskaili että haluaa että nain häntä tosissani.Hän ei ollut saanut munaa neljään viikkoon. Minulle asia sopi mainiosti. Tunsin Tellun käden kovettuvan kaluni ympärillä, sitten tunsin huulien suutelevan terskaani, viimein kaluni painautui Tellun huulten imussa kokonaan
hänen suuhunsa, ja voi miten ihanasti hän osasikaan ottaa suihin. Oikealla kädelläni aloin etsiä Tellun peppua, hieroin kädelläni pepun pehmeitä kaaria, Tellulla oli hyvänmallinen takamus, se tuntui kiinteältä ja samalla niin pehmeältä.

Huulet imivät kaluani yhä kovemmin, tunsin kostean ja turvonneen pillun oikealla kädelläni, työnsin hitaasti kaksi sormea Tellun märkään vittuun ja samalla painoin häntä vasemmalla kädelläni hiuksista tiukemmasti kaluani kohti, olin raivoisan kiiman valtaama, halusin naida tätä kiihkeätä 21- vuotiasta neitoa niin paljon kuin vain jaksaisin.

Nousin ylös ja kaadoin Tellun makuulle lauteille, suutelin hänen kaulaansa, näykin korvanlehdistä, ja hyvilin kielellä hellästi hänen rintojaan ja kovettuneita nännejään, jotka olivat nousseet iloisesti kohti kattoa. Siirryin navan kautta alavatsalle, pikkuhiljaa luikertelin kohti Tellun häpyä, levit hiljaa reidet erilleen, levitin sievästi turvonneen vitun huulia ja aloin nuolla. Tellu äänehti jo voimakkaasti, siirsin kosteaa nestettä myös Tellun anukselle, painoin keskisomeni kokonaan Tellun peppuun, hän voihki kiimaisesti ja pyyteli painamaan kullin sisäänsä, sillä mitään muuta hän ei sllä hetkellä kuulemma halunnut, kuin saada kovaa kalua sisäänsä ja odottaa ihanan orgasmin tulevan.

Kohottaduin pois nuolemasta, painoin kovan kaluni hitaasti Tellun kiimaisenn vakoon, kiihdytin tahtia, työnsin voimakkaammin ja voimakaammin, Tellu huusi nautinnosta, tunsin kynsien painuvan selkääni, mieleni teki huutaa.
Käännyimme peräkkäin ja aloin naida Tellua takaapäin. Kylläpä oli ihana näky katsella kun Tellun ihana peppu nousi eteeni, vako kosteana ja turvonneena kivikovan kaluni edessä odottamassa
että tunketuisin sisälle Tellun uumeniin. Painoin kalun sisään ja Tellu äänähti kun kaluni painui sisään, naimme valtavan kiihkon vallassa, pitelin käsilläni Tellun lanteista kiinni tosissani, jotta saisin pidettyä hänet siinä asennossa missä kaluni parhaiten takoi hänen vakoaan.Seurasin katseellani kuina hänen turvooneet häpyhuulet kulkivat kaluni varren liikeitä mukaillen.

Tellu huusi kovaa, orgasmi vyöryi hänen sisäänsä samalla kun minä purkauin hänen sisälleen valtavasti nytkähdellen ja kalu spermaa sykkien.
Totesimme melkein yhtäaikaa että : ”Tekipä se
nannaa”. Peseydyimme ja siiryimme saunakamarin puolelle takan ääreen paistamaan makkaraa ja siemailemaan olutta. Sinä yönä en nukkunut, nautimme toisistamme vielä monta kertaa sen yön aikana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *