Joskus, kun tunsin oloni yksinäiseksi tai masentuneeksi, aloin ajatella häntä, maailman kauneinta naista. Hän on lyhyt, vaalea, kaikin tavoin ystävällisen oloinen. En ollut koskaan jutellut hänelle, olin vain unelmoinut hänestä. Eräänä päivänä kuitenkin tiemme kohtasivat. Olin matkalla baariin keikalle, väsyneenä ja ärtyneenä. Olen siis rumpali, joka heittää bändinsä kanssa keikkaa silloin tällöin. Saavuttuani baariin ja kannettuani kamat lavalle, huomasin tuon kauniin olennon istuvan nurkkapöydässä. Hymyilin hänelle ja menin tarjoamaan kahvin. Juodessamme kahvia tunsin hänen jalkansa koskettavan omaani, ja säpsähdin. Nyt tuo upea nainen istui siinä, minun vieressäni. Hän katsoi minua ja kysyi naurahtaen: ”Sähköiskunko sinä sait?”

Myhäilin itsekseni: ”no todellakin..” Ilmeisesti hän kuuli sen, ja iski silmää. Illan keikkaan oli vielä monta tuntia, joten päätin lähteä pienelle kävelylle. Hän lähti mukaani, ja kävelimme noin puoli kilometriä, kunnes hän pysähtyi ja sanoi: ”tässä olis mun kämppä, tulisitko käväseen sisällä?” Olin aivan pihalla ja sanoin: ”Jaa, no..öö…mikäs siinä” ja kävelin sisään. Huoneistossa tuoksui jokin ihana suitsuke. Muutenkin kämppä oli sisustettu tyylikkäästi. Yhtäkkiä hän otti kädestäni kiinni ja suuteli minua. Halasin häntä ja sanoin, etten ikinä halua päästää häntä pois läheltäni. ”Et ihan hetkeen päästäkkään”, hän sanoi ja veti minut perässään makuuhuoneeseen. Hän hyppäsi sängylle, ja riisui vaatteensa pois niin nopeasti, etten ehtinyt edes tajuamaan mitään. Hän oli hyvin kaunis myös alasti, söpöt pienet rinnat kohoilivat hänen hengityksensä tahtiin ja alapäässä oli pieni karvakolmio. Hän pyysi minuakin riisuutumaan ja tulemaan kanssaan sängylle. Hän sytytti pari kynttilää, ja minä otin vaatteita pois minkä ehdin. Lopulta minäkin olin täysin alasti ja menin hänen vierelleen suudellen ja kosketellen häntä. Hän tuntui niin hyvältä, hänen ihonsa oli pehmeä ja lämmin. Suutelin hänen kaulaansa, näykin sitä ja puhaltelin siihen. Käteni liukuivat hänen kylkiään pitkin alemmas lantiolle. Vedin hänet aivan kiinni minuun ja kaadoin hänet sängylle.

Aloin pyörittelemään kielellä hänen suloisia vaaleanpunaisia nännejään, jotka alkoivat pikkuhiljaa heräillä. Vähitellen siirryin alemmas, navalle. ”Hänellä on napakoru, seksikästä”, ajattelin ja suukottelin hänen vatsaansa kosketellen käsillä hänen kylkiään. Lopulta, tuskastuttavan hitaasti huuleni koskettivat lyhyehköä karvoitusta. Levitin hänen häpyhuuliaan ja vedin yhden pitkän vedon kielelläni. Hän maistui ihanalta. Kaunis, kostea ja turvonnut klitoris paisui entisestään ja koskettelin sitä etusormella. Se oli suuri ja pehmeä. Otin sen suuhuni ja pyörittelin kieltäni sen ympärillä. Hän ynisi ja ähki, kun sormetin häntä samalla kahdella sormella. Lisäsin vielä yhden sormen, koska halusin nähdä hänen reaktionsa. Hän huusi ja liikutti lantiotaan sormiani vasten, tyttö taisi todella tykätä siitä. En kuitenkaan antanut hänen vielä saada orgasmia, vaan otin sormeni pois ja nostin pääni ylös ja kysyin: ”Miltä tuntui?” Hän katsoi minua silmät puoliksi kiinni ja suu auki, ja sanoi: ”Vie mut loppuun asti”

Tein kuten hän halusi, ja aloitin saman tyydyttämisen uudestaan, tosin toisin päin. Sormeni työskentelivät klitoriksella, ja kieleni työntyi mahlaa valuvaan reikään mahdollisimman syvälle. Lopulta hän jännitti koko kehonsa, päästi valtavan kiljaisun ja tärisi.

Annoin hänen levätä hetken, kunnes totesin että oli aika lähteä baariin tekemään viime hetken valmisteluja ennen keikkaa. Hän tuli mukaani, ja mitä keikan jälkeen tapahtui, onkin jo toinen tarina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *