Tässä sitä taas oltiin, punavalkoisen risteilijän aulassa, edessä 20 tuntia ”duunarin karibiaa”. Työporukamme joka vuotisella reissullaan, ja taas kerran puolet porukasta niin pää jäässä että tuskin iltaan ehtivät. No kerrankos sitä keski-iän ylittäneet ukkomiehet matkaan ilman mammojaan pääsi. Itse juuri 3-kympin rajapyykin ohittaneena joukon kuopuksena, viriilinä poikamiehenä mielessä pyörien aivan jotain muuta kuin känni päälle ja taju pois. Aikaisemmista elämysmatkoistamme jotain oppineena, suuntasin hyttiin joka olisi tällä kertaa vain minulle.

Olimme sopineet että treffaisimme aulassa noin puolen tunnin kuluttua, ja siintä jatkaisimme tradition mukaisesti alkudrinksujen kautta seisovaan pöytään, ja sieltä takaisin aloituspisteeseen. Ruoka oli maittavaa ja sitä oli riittävästi, vaikka joku tuntuikin pelkäävän sen loppuvan ennen aikojaan. Tiettyyn rajaan saakka ilta kului rattoisasti duuniporukan kesken, mutta siinä vaiheessa kun kuluneen vuoden patoutumat alkoivat purkaantua niin katsoin parhaammaksi kaikota omille teilleni.

Hetken samoiltuani, löysin itseni laivan ykkösmestan baaritiskiltä. Kiitettävä määrä ihmisiä oli liikkeellä, naista moneen makuun. Pitkän aikaa samaa tuoppia siemaillen, silmäni tekivät kartoitusta paikan annista. Ja mikä parasta, yhtäkään örveltävää duunikaveria ei horisontissa näkynyt ja pelimiehen vinkkelistä katsottuna iltahan oli vielä nuori. Menevän musiikin ja välkkyvien valojen tahdittamana päätin sukeltaa ihmismereen salin kiertääkseni.

Mitään sen kummempaa löytäneenä päädyin takaisin baaritiskille, ja huomaan että äsken tyhjä nurkkapöytä oli tällä välin täyttynyt ryhmästä neitokaisia ihanaisia. Vähän toistakymmentä naista, neljänkympin kahta puolta, iloisesti kikatellen…. Baarijakkara jossa istuin, oli vain muutamia metrejä näiden iloisten ”rotunaisten” pöydästä. Ilokseni huomasin että minut oli huomattu, ja eikä aikaakaan kun pöydästä nousi yksi naisista, minuun suunnan ottaen. Tumma, siro nainen, ihan nätti ja viehättävä, mutta harmikseni ei se nainen jota olin jo hetken aikaa ihastuneena katsellut. Ihastukseni kohde oli myöskin tumma, pitkät lähes mustat suorat hiukset nätisti yli hartioiden laskeutuen. Tyylikkäässä jakkupuvussaan, hameen yltäessä juuri ja juuri polvien korkuuteen. Jaloissa mustat sirot korkkasit, kunnon ”entisajan” piikkarityyliset. Nätin ruskean sävyisen nylonin verhoillessa naisellisen kaarekkaat pohkeet….Varovasti arvioiden ikää neidolla oli ehkäpä 40-45 nurkilla. Muodokas, ihan hivenen ehkä pyöreä, mutta juuri niistä paikoista joka jokaiselle hyvinvoivalle naiselle suotakoon, rintava ja reitevä. Kasvot erittäin miellyttävät ja ystävälliset, suurin nappisilmin. Jos jotain olisi pitänyt sanoa yleisvaikutelmasta, niin kiltin ja hieman ujon tuntuinen vaikutelma ainakin kauempaa katsoessa….

”Moikka, oot niin ajatuksissa olevan näköinen, että ajattelin tulla kysäisemään josko sulle maistuis pieni pyörähdys tanssilattialla”, havahduin ja huomasin että vierelläni oli nainen joka äsken oli pöydästä noussut.”Miksipä ei” tokaisin ja siinä samassa olimme jo hyvän matkaa menossa kohti parkettia.

Kuin tilauksesta, musiikki vaihtui hempeämmäksi suomipopiksi, sellaiseksi jossa jopa minä pysyin perässä. Kaiken totuuden nimissä, en ollut koskaan saavuttanut tasoa, jossa minua voisi kutsua parkettien partaveitseksi. Mutta hyvin oli tähän asti pärjätty perusopein, miksipä panostaa edelleenkään asiaan jota en niin mukavaksi ja tärkeäksi kokenut.

Siinä pyöriessä pääsimme mukavasti jutun alkuun. Kävi ilmi että työpaikan reissusta oli kysymys, heidänkin kohdallaan. Joukko tyylikkäitä naisia, suuren kirjanpitofirman arjesta karanneena. Esittelimme itsemme puolin ja toisin, pikkuhiljaa jutun muuttuessa tuttavallisemmaksi. Ella, sen hän nimekseen sanoi, tuntui nauttivan jo tässä vaiheessa risteilyä täysin rinnoin. Kappale jos toinenkin vierähti läppää heittäessä. Tuntui että tässähän oli varmat ainekset aamutunneille asti, mutta tällä kertaa en jostain syystä halunnut päästä siintä missä aita oli matalin… Ei etteikö Ella olisi saannut minuun mitään eloa, mutta pienen pakkomielteen jo aiemmin saadessa minut valtaansa, ajattelin odotella ja katsoa mitä kaikkea ilta voisi tullessaan tuoda?!

Kappaleen taas kerran vaihtuessa, tanssittamani neiti sai vihdoinkin tarpeekseen pyörähtelystä, ainakin sillä erää. Sain kutsun heidän pöytäänsä, ja sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin. Ainekset huippuiltaan olivat kasassa, loppu riippuisi minusta kuinka kortini pelaisin. Minä ainoana miehenä, iloisen rempseän naislauman keskellä. Aivan heti en päässyt tuon aikaisemmin merkille panemani tyylikkään ja viehettävän naisen viereen, mutta kuin varkain, aina kun joku naisista nousi ylös ja katosi ihmismassaan omille teilleen, niin minä poika hivuttauduin kohti tuota tummaa kaunotarta. Ja eikä aikaakaan niin hivuttautumiseni palkittiin ykköspaikalla.

”Moi, mun nimi on Pete, miksikäs kaunista neitoa voi kutsua”, voi helvetti ajattelin mielessäni, jopa oli tökerö aloitus. Nainen käänsi katseensa minuun, hetken aikaa kuin arvostellen hän katsoi minua piinaavan pitkään, siltä se ainakin tuntui. Siinä vaiheessa ajattelin että hyvin toimittu, pilasin kaiken jo heti ensimetreillä. Pienen hiljaisuuden jälkeen täyteläiset, huolellisesti maalatut huulet avautuivat, ”mä oon Maiju, hauska tutustua, katselinkin jo että minkäs karjun Ella on pöytäämme löytänyt”, hän vastasi. Huojentuneena ajattelin mielessäni että onneksi joskus kaikki ei ilmeisesti näytä niin huonolta kuin itsestä sillä hetkellä tuntuu, surkea alkurepliikkini joka oli suoraan kuin opuksesta ”Aikojemme surkeimmat iskuyritykset”,
heh…

Aika kului kuin siivin, juttua vaihdettin jo hyvinkin vapaaseen malliin. Vaikka hitaasti tissutellen olin juomiani juonnut, tuntui se jo tuonneen oman hilpeytensä kuviohin mukaan. Se ei näyttänyt Maijua haittaavan, hänenkin jo aikaa sitten saavuttaman pikku hiprakan ansiosta. Maiju kertoi olevansa joukon esimies, muutamia vuosia sitten eronnut lapseton uranainen, ja ikäkin meni hyvin lähelle sitä mitä olin mielessäni arvaillut, 44v. Mutta voin sanoa että vuodet olivat olleet erittäin hellävaraisia Maijulle, hän oli todella tyylikkään ja haluttavan näköinen neitonen.

Illan edetessä, mukaan tuli pientä ”kuin vahingossa” koskettelua, Pikku suukkojakin vaihdoimme, nopeita ja hätäisiä sellaisia mutta kumminkin, eteenpäin oli päästy. Minusta tuntui että haluan tosissaan tuota naista, oli mukava huomata että Maiju tuntui tuntevan aika samankaltaisia fiiliksiä minua kohtaan.
Olinkin jo odottanut että koska Maijun tanssijalkaa alkoi vipattamaan, pitkä odotukseni palkittin ja niinpä nousimme ylös alkaen raivata tietä kohti tanssilattiaa. Huomasin noustessamme kuinka Maijun hame oli noussut reilusti polvien yläpuolelle, paljastaen pullean täyteläisiä reisiä, korjaten sen kuitenkin nopeasti oikealle korkuudelle. Ohi kiitävä hetki oli kuitenkin omiaan lisäämään innokkuuttani tätä naista kohtaan.

Vaikka en mikään tanssin ystävä ollutkaan, niin joskus se vaan tuntui siltä parhaimmalta tavalta päästä intiimimpään tilaan. Ämyreiden pauhatessa, ei ollut väliä oliko biisi nopea vai hidas, painauduimme heti toisiimme kiinni. Tunsin sieraimissani huumaavan tuoksun, tiiviisti toisiimme painautuen annoin käsilleni luvan vaeltaa tuon kauniin naisen täyteläisllä reisillä, Maijun samalla vain huokaillessa korvaani, kätensä ympärilläni. Hitain liikkein sormieni seikkaillessa, läpi ohuen hamekankaan, tunsin suureksi ilokseni leveät pitsikoristeet puolessa välissä reisiä. Tuo tuntemus sai minut entisestään kuumemmaksi. Olinhan aikoja sitten huomannut itsessäni tuohon viittaavaa fetissiä, juuri tuollainen kaunis ja seksikäs sai kaiken tuntumaan vieläkin paremmalta, kiihoittavammalta. Rakastin yli kaiken sileää, sääriä verhoilevaa nylonia. Maijun kookkaat rinnat rintaani vasten, tunsin niiden kohoilevan hänen kiihtyneen hengityksen tahtiin. Nyt olin aivan varma että illan loppuessa jotakin muuta kivaa oli luvassa….
Luulen että Maijukin arvasi jo olotilani, kovaksi paisunutta kaluani oli enää mahdoton piiloittaa… Onneksi näissä paikoissa oli se hyvä puoli että valaistus oli aina sopivan hämärä, ja eihän siellä ihmisten seassa kukaan muutenkaan olisi mitään nähnyt mitä toiset touhuavat. Maijun ei tarvinnut mitään nähdäkkään, tunne jostain kovasta vasten vatsaa kertoi hänelle kaiken meneillään olevasta.

Fiilikset alkoivat olla sen verran kuumat, puolin ja toisin, ajattelin että nyt alkaa karata mopo käsistä. ”Mentäiskö takaisin pöytään?”, Maiju sai aikaiseksi vain nyökkäyksen. Korjailin takkini helmaa, ikään kuin suojaksi, Tuntui että seisokkini on sen verran mahtava että se suorastaan paistoi läpi housujen. Seurasin Maijua pöytään, samalla ihaillen takaa hänen pulleita pohkeitaan, houkuttelevan pyöreää peppua. Tosin pepun ihailu jäi pitkälti arvailujen varaan, oikean virkanaisen tapaan hän oli pukeutunut tyylikkääseen jakkupukuun, takin helman peittäessä juuri parhaat palat.

Pöydän luokse päästyämme, totesimme sen olevan viimeistä paikkaa myöten miehitetty. Olipa muutkin toimistotädit löytäneet seuraa itselleen. Ehdotin että etsisimme oman pöydän jostakin, pöydän jossa jatkaa pikkutuhmaa joka hetki sitten tanssilattialla jäi puolitiehen. Hetken kiertelyn jälkeen löytyikin vapaa pöytä. Nurkassa, erittäin hämärässä, pieni kulmasohva, juuri sellainen jossa voisi piilotella uteliailta katseilta, jos sellaisia nyt sattui olemaan.

Juomamme jäivät edelliseen pöytään, kysyin Maijulta mitä hän haluaisi jos kävisin tiskillä. Siiderilinja tuntui olevan molempien mieleen. Nopeasti ampaisin kohti tiskiä, ja sainkin tilaukseni tehtyä ja juomat eteeni. Otin lasit kantoon ja äkkiä takaisin pöytään jonne kaunokaiseni jätin.
Sen että kurkun sai kastettua, niin Maiju tarjosi jo huuliaan suudeltavaksi. Minuahan ei tarvinnut toista kertaa houkutella. Vastasin Maijun tarjoukseen, tunsin kuinka kuuma kieli hakeutui suuhuni, etsien omaani. Nyt tuntui täti saanneen vauhdin päälle. Samalla kun Maijun ahnaat huulet tekivät työtään, tunsin reidelläni käden. Sirot sormet pitkine hoidettuine kynsineen hakeutuivat housujeni etumukselle. Kaluni ei ollut ehtinyt edellisestä edes veltostua, puolihölmönä odottanut jatkoa, ja nythän sitä oli tarjolla. Puolihölmö muuttui valoa nopeammin takaisin kivikovaksi turvonneeksi nuijaksi. ”Ahaas, täällä on taas herätty!”, supisi Maiju kiusoittelevalla äänensävyllä. Varovasti aloittaen, tunsin sormien puristelevan vartta, alhaalta ylös aina turvonneeseen nuppiin asti. Maiju istui minusta katsoen oikealla, käännyin enemmän Maijun suuntaan, sujauttaen samalla käteni hänen avonaisen pikkutakin alle. Valkoinen, hyvälaatuisen tuntuinen ohut kauluspaita vasten kämmentäni. Enää ei ollut mitään aristelua eikä jännitystä välillämme, joten annoin käteni nousta suoraan oikean rinnan päälle. Nyt vasta pystyin todella toteamaan rintojen kookkauden, täyteläisyyden. Epäilemättä d:een rinnat. Saatoin helposti tuntea nännin läpi liivin ja paidan, suurehkon turvonneen ja kovan nipukan. Hypistelin ja nipistelin nänniä läpi paidan, Maijun värähdellessä hypistelyjen tahtiin. Itsekkään en jäännyt osattomaksi, Maijun käden jatkaessa hyväilyä kovalla kullillani. Hyväilyjen jo muuttuessa enemmänkin puristeluiksi.

”En kai keskeytä mitään, saaks liittyä seuraa?” No voi helvetti, mitä nyt, juuri kun päästiin taasen vauhtiin. Käännyin ääntä kohti, ja näin pöydän vierellä nuorehkon, ehkäpä parikymppisen tyttösen. Niukassa hameessa, eikä toppikaan hirveästi peittänyt. Vaaleat hiukset tiukasti taakse ponnarille vedettynä. Mykistyin hetkeksi, en tiennyt mitä sanoa, mutta yhtä yllätetty oli Maijukin, mutta reagoi tähän yllätykseen kuitenkin suht nopeasti. ”Ilman muuta, istu vaan siihen, yksi iloinen neitonen lisää tähän pöytään piristää vaan iltaa, kun meillä on ollutkin niin tylsää, hih hih”, Maiju kiherteli. Minun ajatukseni puhuivat jotain aivan muuta, voi vittu, vai vielä ”ilman muuta”…..

Sara, niin hän itsensä esitteli, oli hukannut ystävänsä jo aikaa sitten, ja siksi hakeutui meidän seuraamme. Sanoi että näytimme niin mukavilta ja kilteiltä. Ja hah, tietäisipä vaan mitä mielessäni liikkui…. Naisilla tuntui synkkaavan hyvin. Tyttömäistä kiherrystä jatkui pitkin iltaa, tai no yötähän se alkoi jo olla, ja suoraan sanottuna minun teki mieli jotain muuta kuin osallistua hullunhauskaan kikerrykseen. Tunsin hieman jääneeni ulkopuoliseksi, toki lohkaisin aina väliin jotain, mutta ajatukseni seikkailivat jossakin muualla kuin tämän pöydän turinoissa.

Ajattelin että taitaa mennä loppuilta mukavia jutellen ja lopuksi öitä toivotellen. Olin mielessäni jo siirtynyt suunnitelmaan B. Jos vain joku mielenkiintoinen ja sytyttävän näköinen pimu sattuisi ohi risteilemään, niin jättäisin tämän pöydän kuin kapteeni hukkuvan laivan, vai miten sananlasku nyt menikään, anyway…

Mitään herkkua ei kuitenkaan näköpiiriin astellut, ja aloin jo alistua kohtalooni. Kohtaloon joka tämän illan osalta oli jo hyvällä mallilla, mutta niin se vaan tuuri kääntyi, uskomatonta mutta hyvännäköisen nuoren naisen takia! Niin sexy kuin Sara olikin niin juuri nyt manasin hänet syvimpään…. Tasasin välein tyttöset muistuttivat olemassa olostaan, halien ja suukotellen minua, ja välillä samaa toisilleen. Taisin olla pöydässä ainoa jolla juomakiintiössä oli vielä varaa. Naisten meno alkoi jo olla sellaista mitä nyt hiprakassa olevilta naisilta saattoi odottaa, halivat ja suukottelivat kaikkea mitä viereltään löysivät, ja se kikatus, loppumaton. Noh, onneksi sentään tasaisessa nousuhumalassa, koska siinä vaiheessa peli olisi täydellisesti menetetty jos nukkumatti astuisi kuvioihin. Ajatukset muutaman tunnin takaisista tapahtumista vilahtivat ohi silmieni, toinen toisensa perään… Nyt en jaksanut edes innostua vaikka Maiju ohimennen aina haarojani kouraisikin, ei syttynyt kalu aikaisempaan loistoonsa, vain puolihölmönä se aikaisempia muisteli.

Aina välistä kuitenkin kuuntelin bilehirmujen juttuja, ja hämmästelin kuinka tyylikkään uranaisen suusta irtosi rivojakin juttuja. Saralta kaksimielisiä tuli yhtenään, mutta se tuntui aika luontevalta hänen suustaan, olihan hän räväkkä nuori nainen ujosta kaukana. Sara oli ulkoiselta olemukseltaan aika namun näköinen, nätti kuin nukke, ja sopivasti tuhmalle vivahtava.

Silmissä välähti, valomerkki. Se olisi sitten sitä myöten selvä, halit ja heipat. Neitoset siemaisivat vielä viimeiset suulliset jutun lomassa väljähtyneistä siidereistään. Nousimme pöydästä, Saran ja Maijun juttujen vaan jatkuessa. ”Pete, lähdetkö vielä mun ja Saran kanssa hyttin jatkoille, iltahan on vielä nuori?!” Jos mielikuvitukseni olisi laukkannut hieman reippaammin niin olin voinnut ehdotuksen perusteella voinnut kuvitella että tästähän kehkeytyy vielä aikamoinen seikkailu, kaksi naista ja minä, hmmmm…. Eihän sellainen asetelma mulle mitään uutta ollut, mutta Maijun takia en sellaisesta mitään toivoa elätellyt. Sarasta sellaiseen ehkä vielä olisi ollutkin.

Mutta mikä ettei, jos vaihtoehtona kerran oli nukkumaan meno, ja sitähän ehtisi kotonakin ihan riittämiin, eikun menoksi sitte. Ilmeisesti suunnitelmat jatkosta oli jo tehty aikaa sitten. Maijua seuraten matkasimme yhden kerroksen kantta alemmaksi. Hytti oli siisti, yhdenhengen pikku lukaali. Toisella puolella sänky, pöytä välissä ja sitten pieni kahden istuttava sohva. Maiju oli reippaana tyttönä ehtinyt jo tuliaisetkin hakemaan, ja niistä hän kolautti pöydälle imagoaan vastaa sotivan kolmen vartin vodkan, odotin jonkin nätin pienen liköörin ilmestyvän mutta väärässä olin. Lantringiksi oli ehdolla spriteä ja pepsiä.

Sara oli asettunut jo taloksi, ja heittäytynyt puolimakaavan asentoon sohvalle, vallaten sen yksinään. Meille Maijun kanssa jäi sitten sänky. Maijun kaataessa kertismukeihin pienet liraukset pepsin kera, silmieni samalla ahmiessa sohvalla makaavaa Saraa. Kuten olin aikaisemmin todennut Saran pukeutuneen niukkaan toppiin, ja samaa linjaa myötäilevään mekkoon. Niin tyttömäisen sorja, pienet jalat, ihon väristen sukkahousujen, (tai niin ainakin oletin vaikka mekko lyhyt olikin niin tarpeeksi ylös ei ollut näkymiä), verhoillessa pohkeita, sääriä. Stailit korkkarit lattialle tiputettuina… B-kupin rinnat, luultavasti terhakkaasti pystyssä sojottavat, kerta kaikkiaan herkullinen näky.

Juomat kaadettuaan Maijukin teki oloaan kotoisammaksi, pikkutakki nätisti henkariin. Siinä edessä seisoessaan, totesin että hänen rintansa todellakin olivat jumalaisen kookkaat, ohuen kauluspaidan kiihottavasti liivejä myötäillen. Tarkkaan katsoessani saatoin erottaa lähes peukalon pään kokoiset nännit, ja sohvalle vilkaustuani huomasin että en ollut ainoa joka häpeilemättä tuijotti tuota tyylikästä aikuista naista. Maijun vielä hetken tarjoillessa silmänruokaa, istahti hänkin alas, vierelleni sänkyyn. Sitten nostettiin malja, asialliseen tyyliin ”uusille tuttavuuksille!”.

Siinä juteltiin kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, ilmapiiri ollen iloinen ja odottava, erityisesti odottava, ainakin jos minulta sitä olisi kysynyt.
”No kyllä on riemua piisannut”, Maiju tokaisi, ”vielä kun sais pippeliä niin voisi sanoa että olipa reissu”. Ohos, maijun viimeistä kommenttia seurasi hiljaisuus, ja kummatkin naiset tuijottivat minua, kuin odottaen reaktiotani. Samassa he repesivät täyteen nauruun, ennen kuin ehdin vastata mitään…

”Onpas sitä tytöt villillä tuulella, taitaa olla vain sanojen helinää”, sain vihdoin sanottua neitosten kiherryksen ja hihityksen väliin. Nyt oli hetki lyödä kortit pöytään ja kokeilla kepillä jäätä. ”Jaa-a, te neiti siinä vieressä, tekö haluatte aloittaa?”, sanoin leikikkäästi puolivakavalla äänellä, samalla parantaen ryhtiäni paremmin istuvaan asentoon. Sara sohvalla oli kuin jähmettynyt, vilkuillen vuoroin minua, vuoroin Maijua. Jotenkin minusta alkoi tuntumaan että se kaikki kiherrys ja suputtelu ravintolan puolella oli ollut jotakin tähän viittaavaa. ”Mikä ettei”, ja samassa Maiju olikin jo lähes kiinni minussa. Kyllä oli pokassa pitelemistä, näinkö sitten käsikirjoitus illalle taas muuttui, en todellakaan osannut odottaa mitään tämän kaltaista illan jatketta.
Maijun käsi liikkui reidelläni, polven ja etumuksen väliä, pysähtymättä kuitenkaan mihinkään. Annoin asentoni hieman lysähtää takaisin makaavampaan asentoon, jolloin sain työnnettyä etumustani enempi tyrkylle. Kuului vetoketjun ääntä, ja lopuksi aukeavan napin napsaus. ”Hmmmm, tääällähän ollaan täydessä valmiudessa, en tainnut olla ainoa joka pientä vipinää toivoi”, supisi Maiju ja jatkoi levittämällä sepalustani. Saran silmät olivat kuin lukitut sepalukseeni, ja kasvoille oli ilmestynyt vieno hymy. Saatoin tuntea kalun jo tässä vaiheessa kasvaneen täyteen mittaansa, Maijun vielä paijaillessa sitä päältä mustien tangojen. Nyt minua vietiin kuin ujoa maalaispoikaa, ja sellainenhan en ollut. Tilanne oli vain saannut minut hiukan hämilleen, nyt oli saatava rytmiin muutos! ”Mitäpä sitä kiusailet, päästä se ulos, alkaa jo tuntua liian ahtaalta”, sanoin hieman käskevään tyyliin. Maiju nosti katsettaan minuun, ja hiljaisella äänellä hän sai sanottua;” Ei kai vaan ala pojalta maltti loppua?!”, ja pieni kiusoitteleva naurahdus perään.

”Sara, jotta et jäis ihan katsojan rooliin, vedäppä Peteltä housut kinttuihin”. Pienen hymähdyksen saattelemana Sara nousi sohvaltaan, kyykistyen lattialle, suoraan eteeni. Hitaasti aloittaen kengistäni, siirtyen sukkiin, ja lopuksi punteista kiinni. Maiju seurasi Saran toimia, samalla puristellen ja liikutellen kovana seisovaa kyrpääni. Maiju oli korjannut asentoaan, enempi minuun kumartuen. Nyt oli hameen helma noussut jo niin paljon, että saatoin ihailla stay uppien verhoilemia sääriä, tumman ruskean sävyisiä. Paljasta, pulleaa, maidon valkeaa reittä, joka jäi väliin sukkien ja hameen helman sai minut todella kuumaksi. Kerrassaan rotusääret! Tällä välin Sara oli saannut housuni nilkkoihin. ”Ei kai me loppujakaan säästellä kun tässä vaiheessa ollaan”, Sara sanoi, seuraavaksi huomasin tangojenkin olevan jo nilkoissa. Voin kuvitella että olin koominen näky, sängyllä röhnöttäen, puvun takki päällä, paidassa joka toinen nappi auki ja kraka vinossa. Ja kuin kaiken kruunaten, housut nilkoissa ja kulli pystyssä, Maijun sormet sen ympärille kietoutuneina!

Saatuaan minut riisutuksi, Sara vetäytyi takaisin sohvalle, silmien ahmiessa kovaa seisovaa kaluani. Kuulin Maijun hymisevän tyytyväisenä, ”onpa nätisti parturointi kulli”… Olin jo pitemmän aikaa pitäny vehkeeni ”kestokesäturkissa”, pallit sileiksi ajeltuina, vain pienen kaistaleen varren yläpuolelle jättäen. Maiju ihaili ja runkkasi rytmikkäin liikkein kyrpääni, pitkien hiustensa samalla kutittaessa reisiäni. ”Hei tytöt, hyvältähän tämä tuntuu, mutta eikös tää on aika yksipuolista, antakaapa mullekkin jotain silmänruokaa”, mutta mitään ei tapahtunut. Oli siis aika ottaa ohjat omiin käsiin. Käteni liukui Maijun selän taa, sormien tarttuessa kiiltäviin, hyvin hoidettuihin hiuksiin. Hellästi nostin Maijun takaisin istuvaan asentoon, hänen kätensä samalla irroittaen otteensa kivikovasta kullistani. ”Ok, tehdäänpä näin, nyt seuraa leikkiin uudet säännöt!”. Sen sanottuani, nousin ylös kurottuakseni mustaan kiiltävään huiviin, jonka olin hetki sitten huomannut Maijun matkatavaroiden päällä. Naisten ehkä arvatessakin aikomukseni, käännyin huivi kädessäni Maijuun päin. Asettelin sen silmille, solmien sen tiukasti. Sarasta näki että nyt päästiin asiaan. josta hän pitäisi. Kaivoin vielä peiton alta tyynyn, josta ravistelin itse tyynyn lattialle, käteeni jäädessä vain päällinen. Muutamalla reilulla nykäisyllä liina ratkesi saumoistaan. Toistaen kuvion vielä muutamaan otteeseen, aikaansaannoksena oli kaksi liinan kaistaletta. Käskytin Saraa kaatamaan Maijun selälleen, Saran totellessa pikaisesti ja kuuliaisesti. Kiepsautin kaistaleen Maijun ranteeseen, toisen kaistaleen toiseen. Kun kummatkin ranteet oli napakasti nyöritetty, enää puuttui paikka johon sitoa ne. Sängyssä ei varsinaisesti mitään päätyä ollut, mutta pieni koristemainen putki sieltä löytyi, ja se sai kelvata tähän hätään. Tartuin Maijun sidotuista ranteista, taivuttaen käsivarret ylitse kasvojen, käsivarsien jäädessä suoriksi päälle pään. Siinä Maiju nyt makasi, seksikkäästi ”alistettuna”, ja silminnähden tyytyväisenä osaansa. Seurasi pieni hiljainen hetki, aivan kuin olisimme pysähtyneet paremmankin taideteoksen äärelle, ihailemaan ja arvostelemaan. Mutta niinhän me Saran kanssa teimmekin, jos nyt emme ihan arvostelleet niin ainakin ihailimme kätteni työtä.

Vedin Saran lähelleni, antaen pienen suudelman ja kuiskasin hiljaa hänelle: ”Eikö olekkin kuuman näköinen nainen, jos mielesi tekee koskea tai jotain niin en usko Maijun pistävän pahakseen!”. Kuin kiitokseksi Sara antoi vielä suukon poskelleni. Itse vetäydyin takavasemmalle, sohvalle jolla Sara oli hetki sitten istunut. Maijua katsoessa ei jäännyt epäilystäkään etteikö hän olisi ollut kiihoittunut tilanteesta, hengitys oli raskasta, huulet raollaan, kielen välillä seksikkäästi niitä kostuttaen..

Sara ei hukannut aikaa, eikä tilaisuutta. Heti istahtaessa tuon avuttoman naisen jalkopäähän, kädet aloittivat hyväilyn. Tunnustellen sukkien verhoamia nilkkoja, pohkeita. Maijun kengät saivat tässä vaihessa väistyä tieltä hyväilyjen. . Saran noustessa kokonaan sängylle, polvilleen Maijun jalkojen väliin jotka olivat niin harallaan kuin hame antoi myöten. Saran jatkaessa hyväilyjä, itse kiinnitin katseeni vuoroin Maijun hyväilyjen tahtiin heiluviin kookkaisiin rintoihin, vuoroin Saran kiinteään pienen mekon peittämään takamukseen, joka houkuttelevasti nousi pystyyn aina Saran kurottautuessa eteenpäin. Maijun hame antoi siten myöten, että Saran halukkaat kädet pääsivät juuri ja juuri reisien korkeudelle. Välillä käsien pujahtaessa sisäreisille hameen alle. Hiukan kyykkyyn nousten, hän käänsi Maijun hetkeksi kyljelleen, ripeästi aukaisten pepun yläpuolella olleen vetoketjun, tyrkäten heti tämän jälkeen Maijun samaan asentoon missä oli hetkeä aikaisemmin ollutkin. Saran tarttuessa hameen helmoihin, nousin ylös sohvalta, koska en halunnut missata tulevaa näkyä. Kalu tanakasti pystyssä jököttäen, otin askeleen kohti päätyä jossa Sara istui. Saran olkapään ylitse avautui aitiopaikka seuraavaan näytökseen. Maiju helpotti Saran työtä nostamalla lantiotaan ylös, Saran samalla hitaasti hilaten hametta itseään kohti. Eikä aikaakaan, hame oli jo lattialla mytyssä.

Edessä avautui jumalaisen mahtava näky! Pikkupöksyistä ei ollut tietoakaan, vaikka olin aikaisemmin tanssilattialla niiden rajat sormissani tuntenut, missä välissä lienee lähtenyt…. Näky oli rehevin mitä olin koskaan nähnyt, ja mikä parasta, ei ollenkaan näkymiä peittämään karvoitusta, siisti ja sileä posliini parhaasta päästä. Kookkaat, kosteudesta kimaltelevat häpyhuulet riettaan kutsuvasti rakosillaan. Ja se klitoris, kuin peukaloni pää, turvoksissa ja avoimesti esillä.
Saran hellät sormet hyväilivät, mutta vielä vain nivusia, hänenkin silmien tapittaessa tuon aikuisen ja kypsän naisen kaunista, houkuttelevaa kosteaa vakoa. En enää kestänyt olla jouten. Saran takaa istuessani, käteni hyväilivät hänen lanteitaan, rintoja. Rintoja jotka olivat täysin vastakohta Maijulle, kiinteät ja pienet, tyttömäiset. Otteeni ja liikkeeni kovetessa, saatoin tuntea kuinka Sara eläytyi hyväilyihini. Painauduin kiinni häneen, kourien samalla pystyjä pikku tisuja. Toppi sai lähteä, pienten rintojen peittyessä täysin kourieni alle. Kova kyrpäni hinkkasi tuon nuoren tytön selkää, minun huohottaessa hänen korvaansa. Sara oli jo malttamattomana päässyt Maijun kostean pillun kimppuun. Sormet leikittelivät, kiertäen viivan ympärillä, hypistellen ja venytellen välistä kurttuisia ja kookkaita häpäreitä. Kiihoittavinta oli kun sirot sormet tarttuivat turvonneeseen klittaan, ja runkaten sitä kuin minikokoista kalua. Maiju väänteli levottomasti, ynisten nautinnosta. Saran kumartuessa pilluun päin, näin tilaisuuteni taas tulleen. Edessäni oli takamustaan tyrkyttävä tyttönen, ja sitä kiusausta en voinnut vastustaa. Mekko oli valmiiksi noussut lähes vesirajaan, avustuksellani sen nousi kokonaan vyötärölle. Pieni pettymys valtasi minut hetkeksi kun tuijotin sukkahousujen verhoamaa pientä persettä, todella niukkojen stringien loistaessa alta…. Olin kai odotellut steikkareita tai jotain, vaaleaa paljasta pikku peppua. Nopeasti siintä kuitenkin ”toipuen”, sormeni hivelivät jo pillua joka oli pyllistyksestä pullollaan, tosin vielä sukkisten ja pikkareiden verhoamana. Kosteus näkyi tahrana haarakiilassa, ja saatoin tuntea sieraimissani kostean pillun tuoksun. Hyväilin ja paineskelin sormillani tuota kumpua, painallusten tehdessä reiän kohdalle aina pienen kangasmontun, kostean sellaisen… Korviin kantautui maiskahtelevaa ääntä, siintä päätellen Saran kieli oli tavoittanut Maijun, ja lipoi sitä parhaillaan nopeatempoisin vedoin.

Tartuin kaksin käsin sukkahousuista, repäisten haarakiilan kohdalle reiän. Sen enempiä aikailematta, ujutin käteni siintä sisään. Vain pieni kaistale valkoista kangasta erotti minut enää tuosta kiimaisesta pikku pillusta, ja senkin siirsin samantien sivuun. Vihdoinkin, hiukan vaaleanpunainen, viivamainen ja nätisti parturoitu herkku oli paljaana edessäni. Painoin sormeni pienten poskien väliin, tuntien kuinka lämmin ja kostea se oli. Annoin sormeni liikkua peppureiältä aina pienen pienelle klitorikselle asti, pysähtymättä tai enempiä painamatta. Levittelin kosteutta viivasta poskille, kunnes näkymä oli todella märkä ja kiiltelevä. Kukaan ei puhunut mitään, kaikki meni kuin itsestään eteenpäin. Ojensin etusormeni suoraksi, toisen käteni levittäessä poskia, viiva aukesi silmilleni. Painoin sormen sykkivälle, pienelle kostealle reiälle. Hitaasti, muutaman millin kerrallaan annoin sormeni liukua sisään, tehden samalla pientä edestakaisin kiertävää liikettä. Hetkittäin tunsin sormeani vasten voimakasta sykkimistä. Hän oli todella märkä, ja ilman minkäänlaista kitkaa sormeni painui yhä syvemmälle. Sara työnteli itseään sormeani vasten, rytmittäen samaan keinumiseen oman leikkinsä Maijun kanssa. Esileikki alkoi riittämään, tavallaanhan leikki oli kestänyt jo useita tunteja, alkaen sieltä ihan alkuillasta, menomestan hämärästä.

Asetuin Saran taakse, ja tiuskaisin samalla: ”Nyt on pikkunartun aika saada hyvää!”, Sara vilkaisi minua ja vastasi; ”annakkin kunnolla, ei mitään romanttista paskaa, pane mua kunnolla!”.
Peppu pystyssä, ja jalat yhdessä, siinä edessäni, valmiina ottamaan vastaan. Olimme kuin junassa, kaikki kolme jonossa, jokaisen saadessa jotain. Tartuin toisella kädellä Saran pienestä pakarasta, toisen käteni tarttuessa jo pitkän aikaa kovana seisoneeseen mulkkuun. Ohjasin kullini kärkeä kohti kosteaa pikkupillua, kärjen vihdoin saavuttaessa vitunposket. Painoin kalun heti suoraan reiälle, enempiä härnäämättä. Sentti sentiltä, kova kaluni painui kosteuden syövereihin. Sara tuntui todella tiukalta, ja kaiken tiukkuuden lisäksi pillu aika-ajoin puristui todella voimakkaasti varteni ympärille, saaden aikaan sanoin kuvaamattoman hyvän tuntuisia väreitä. Päästessäni pohjaan aloitin hitaan liikkeen, pitkin vedoin, melkein ulos huulille ja sitten takaisin pohjaan. Liike kiihtyi, ja kohta huomasin nussivani tuota pikkunarttua juuri hänen toivomallaan tavalla, ei mitään rakastelua vaan silkkaa eläimellistä panoa.

Kun oikein kurotin perseen takaa, niin näin kuinka Saran kaksi sormea olivat Maijun sisällä, liikkuen rivakasti, nussien tuota pulleaa posliinivittua. Maijun paitakin oli jossain välissä auennut, ja ohkaiset satiiniliivit olivat Saran toimesta rintojen alle painettuina. Maijun isot rinnat hyllyivät samaan tahtiin mitä minä pumppasin kalullani Saran tiukkaa pillua. Maijun nännin nipukat olivat rehevyydessä samaa sarjaa kuin klitoris ja häpyhuulet, pitkät ja paksut, suurehkoin tummin nännipihoin…. Sara ujutti toisen kätensä alakautta haaroihinsa, sormien löytäessä kaluni varren. Jäykän patukan liikkuessa sisään ja ulos, Saran vartta hypistelevät sormet tuntuivat vain lisäävän nautintoani. Mieleni teki jo Maijua, vaikka taivaallisen hyvältä tämäkin tuntui. Tällä erää viimeisen työntöni Saran kuumaan koloon tein voimalla, pohjaan asti. Sara vinkui, selvästi tykäten hiukan rajummista otteista. Hitaasti peräännyin kalullani, kunnes se lupsahti kokonaan ulos. Asetelman vaihto, kurotin kohti Maijun sidottuja ranteita, avaten kummatkin, ranteisiin jääden lievät hiertymät. Maijun itse aukaisten siteen silmiltään, ja kun side oli poissa, hän avitti Saran ilkosilleen. Komensin ja opastin neidot uuteen asentoon. Maiju istumaan, ja Sara hänen päälleen selkä minuun päin, ikään kuin Maijulla ratsastamaan. Tässä rytäkässä Maiju oli heittänyt paidan päältään, samaan kasaan hameensa kanssa. Siinä he olivat, kaksi sytyttävän kuumaa naista.

Laskeuduin lattialle polvilleni, aivan sängyn reunan äärelle. Silmieni edessä kaksi kosteaa vittua, toinen rehevä ja avoin, toinen tyttömäisen viivamainen. Käteni laskeutuivat Maijun nylonin verhoamille reisille, hellästi levittäen niitä enemmän auki, häpyhuulten auetessa vielä enemmän. Halusin todella painaa suuni tuohon posliiniseen houkutukseen, ja niin teinkin. Maijun samalla näykkiessä Saran pieniä ja kovia nipukoita, Saran tyytyväisenä kiemurrellen ja leipoen samalla kovakouraisesti Maijun raskaista, kookkaita rintoja. Maijun toinen käsi oli hakeutunut Saran pikku pimpalle, yksi sormista sissän eksyen. Minä näykin ja venyttelin huulillani kostean limaisia häpäreitä, välillä nuolaistan klitorista kuin tikkunekkua. Edelleen tuo jättimäisen kookas klitta sai huomiotani, enemmän kuin tarpeeksi. Nuolin ja imeskelin….

Tytöt olivat uponneet omiin leikkeihinsä, minä omiini. Käteni liukuivat ylöspäin, pois reisiltä, hellästi häpyhuulien päälle. Pienellä levityksellä klitoris pääsi vielä enemmän oikeuksiinsa. Siinä se jökitti turvonneena ja yksin, kuin patsas toriaukiolla. Vaihdoin hiukan otettani, vain toisen käden jäädessä levittämään huulia, toisen käden omistautuen vain tuolle uljaalle nappulalle. Etusormen ja peukalon puristuessa sen ympärille, aloin liikuttaa kättä, aivan kuin olisin omaani runkannut, mutta huomattavasti pienemmin liikkein. Maiju liikutti lantiotaan, yrittäen saada runkkaamista voimakkaammaksi. Kuulin pääni yläpuolelta mieletöntä litinää ja lätinää, Maijun suorittaessa omaa jumppaansa Saralle. Näin leikkiessä vierähti vartti, jos toinenkin. Kaluni oli jäännyt täysin paitsioon, mutta nuukahduksesta ei ollut tietoakaan. Pieni vilkaisu alaspäin riitti kertomaan sen voinnin, siellä se tykytti, seisokin ollessa kuin innokkaalla teinipojalla. No teinipoikaahan minusta ei enää saannut, mutta innokkuutta oli mukana sitäkin enempi.

Oli pakko saa kalulle toimintaa! Otin Maijua lanteista kiinni, ja vedin hänet niin aivan sängyn reunalle. Pienellä konttauksella posliini oli kullini ulottuvilla. Tein muutaman hyväilevän liikkeen kalulle, ja ohjasin sen huulien ääreen. Levitin huulia, tarjoillen kalulleni avonaisempaa reittiä, toisen käteni ohjaillen vartta. Sivelin ja tökin kyrvälläni klitorista, huulia…. Käyden jo sisälläkin nopeasti vain nuppia kastaen.. Ilmeisesti odotus ei ollut Maijun mieleen, päätellen hänen kädestään joka sai otteen kalustani. Määrätietoisesti hän ohjasi sen oikealle reitille, ja minä poika aloin liukua sisään.
Mitään Saramaisia puristuksia ei kaluni varrella tuntunut, ilmeisesti vuodet olivat parhaat supistukset vienneet. Mikään hehtotavara se ei sentään ollut, että oli tarvinnut hangata seinämiä vuoronperää…. Kostea ja kuuma, oikein hyvältä tuntuva, kuitenkin….

Lantioni liikkui kiivaaseen tahtiin. kaunistelematta sanoen, nyt naitiin sydämmen kyllyydestä. Välillä vetäisin kaluni ulos, nousten seisomaan, tökkien Maijun käden tieltäni, ja upottaen kullini Saraan. Tätä kolosta koloon vaihtelua jatkui pitemmän tovin. Alkoi jo tuntua pieniä tuttuja väristyksiä, ei olisi enää kaukana. Oli kai pakko tunnustaa naiset tällä kertaa kestävämmiksi. Komensin Saran Maijun viereen, tyttöjen ymmärtäessä yskän. Siirtyen kaluni ääreen, minun nauttiessa viimeisistä hetkistä ennen h-hetkeä. Maijun runkatessa vartta, hypistellen palleja…. Saran aina väliin nuolaisten nuppia.
”Nyy-y-yyt!”, sain sanottua, irroittaen samalla Maijun kalustani, ottaen sen omaan hallintaani. Tunsin kuinka kuuma lasti lähti liikkeelle. Käteni avittaessa runkkaavalla liikkeellä, ensimmäinen pisara näkyi jo, ja heti perään reilu satsi kaaressa lentäen. Kuin suoraan Dorcelin leffasta, ohjailin ruiskua kummankin neitosen ihanaisille kasvoille. Kun viimeinenkin tippa oli pyyhitti Maijun huuliin, otin askeleen taakseppäin ja lysähdin sohvalle.

Kuin yhteen ääneen naikkoset virnuilivat; ”Tais toinen meistä olla sun kunnolle liikaa!”…. Sillä hetkellä se ei tuntunut hyvältä lohkaisulta. enemmänkin ivalliselta hyökkäykseltä miehistä kuntoani vastaan. Silmänruokaa oli edelleen tarjolla, Maijun ja Saran jatkaessa toistensa hyväilyä. Vuoroin he nuolivat roiskeeni toistensa kasvoista, käsien samalla hyväillessä toistensa rintoja ja reisiä…. Hetken levättyäni oli aika uuteen taistoon, taistoon joka kestäsi aamuun asti, pysyen muistissa hamaan kuolemaan asti . Seuraavien tuntien leikit olivatkin aivan toista sarjaa, niinhän sitä sanotaan että nälkä kasvaa syödessä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *