Se oli tavallinen kesäinen ilta kun näin taas pitkästä aikaa ystäviäni. Olen 20-vuotias kurvikas ja humoristinen. Eniten miehet kehuvat kuitenkin rintojani, jotka ovat aivan täydelliset. Kiinteät, pyöreät ja isot. Ystäviini kuuluu 4 miespuolista henkilöä, olkoon heidän nimet Pasi, Jukka, Jonne ja Arttu. Olimme Pasin luona ja aloimme pelata korttipeliä nimeltä huora. Ideana oli että häviäjästä tulee huora, joka joutuu siis tekemään työt euraavaan peliin. Pelailimme jonkin aikaa ja aina kun joku hävisi huutelimmme huoraa. Lopulta kuitenkin kävi väistämätön, eli minä hävisin ensimmäisen kerran.

Oli kesä ja vaatetus oli sen mukainen. Päälläni oli lyhyet farkkushortsit ja tiukka toppi, joka puristi rintani himottavasti esille. Pitkät vaaleat hiukseni olin sitonut poninhännälle. Eräs kavereistani tarttui hiuksiini ja painoi kasvonsa kasvojani vasten. Muut pojat tuijottivat suu auki kun Jukka suuteli minua intohimoisesti. Itsekin olin lähes shokissa tämän yllättävän lähestymisen seurauksena. Tiesin poikien himoitsevan minua, mutta olin aina mieltänyt heidät vain kavereiksi. Jukka oli oikein mukavan näköinen, 191cm pitkä ja lihaksikas. Paso lähti yläkertaan ja ihmettelin edelleen mitä täällä tapahtuu. Jukka hymyili oudosti ja totesi, että vihdoinkin huora joka voi tyydyttää heidän kaikkien tarpeet. Tajusin mitä hän sanoi, mutta en voinut uskoa sitä todeksi. Yritin laittaa vastaan mutta juuri silloin Pasi, joka oli hänkin lähes kaksimetrinen tuli yläkerrasta kantaen käsirautoja. Käteni lukittiin selkäni taakse ja minut nostettiin sohvalle kontalleni. Myös Arttu ja Jonne olivat jo mukana jutussa ja hekin tulivat ympärilleni. Tajusin tilanteen vakavuuden ja yritin huutaa mutta suuni tukittiin. Makasin siinä siis puolustuskyvyttömänä neljän himokkaan miehen silmien edessä vain vähäiset vaatekappaleet päälläni.

Ensimmäinen joka uskalsi koskettaa minua oli Jukka, joka alkoi hitaasti sivellä selkääni ja niskaani. ”Lupaamme olla tosi helliä jos sinä lupaat tehdä parhaasi meidän eteemme, huora.” Minä ynisi vedet silmissä mutta nyökkäsin. Minun oli vain alistuttava kohtalooni. Pojat alkoivat riisua itseään ja ottivat myös suuni tukkineen vaatekappaleen pois sieltä. ”Haluamme kuulla kun huoramme inisee” sanoi Pasi ja näytti todella innostuneelta tilanteen saamasta käänteestä.

Jukka jatkoi kosketteluani siirtyen selältäni pepulleni joka oli farkkushortsieni otteessa. Jukka avasi shortsieni napin ja avasi vetoketjun ja sujautti housuni pois jalastani, jättäen jalkaani vain mustat pitsiset stringini. Pojat huokailivat ihatuneesti ja minä makasin siinä puoliksi kontallani himokkaiden katseiden skannatessa vartaloani. Seuravaksi pojat alkoivat pohtimaan, miten saisivat paitani pois ilman että heidän täytyisi avata käsirautojani. Arttu kävi hakemassa sakset ja niin he kursailematta leikkasivat paitani auki ja riisuivat riekaleet päältäni. Jonne heitti minut selälleni sohvalle, jotta he saivat ihastella pyöreitä isoja rintojani. Huomasin kaikkien poikien housuissa alkavan pullottaa, eikä kukaan vaikuttanut kovinkaan pieneltä. Paniikkini alkoi taas nousta. En ole kokematon, mutta pilluni on todella tiukka. Jukka joka oli ottanut johtajan paikan tässä hommassa leikkasi myös mustat rintaliivini auki ja kuului kohahdus kun kaikki pojat vetivät henkeään rintojen pullahtaessa näkyviin kankaan takaa. Jonne ja Arttu astuivat molemmat kohti minua kädet ojossa ja alkoivat hellästi ja varovasti hyväillä toinen toista ja toinen toista rintaani. Vaikka tilanne olikin pelottava ja yllättävä, huomasin nännieni kovettuvan ja tunsin pilluni kastuvan. Edellisestä kerrasta oli todella kauan ja olin aina unelmoinut ryhmäseksistä.

Arttu ja Jonne hyväilivät edelleen rintojani vuorotellen käsillään ja vuorotellen suillaan. Huokailin hiljaa ja tunsin vastustamatonta halua työntää rintojani vielä enemmän heidän ulottuvilleen. ”Huorahan taitaakin nauttia käsittelystään” Jukka nauraa hörähti ja tarttui samalla stringieni reunaan ja nykäisi ne alas paljastaen samalla kosteutta kiiltävän posliinipilluni. Jukka hiveli sormellaan peppuani ja alkoi siirtyä kohti häpyhuuliani. Tunsin mahlojeni valuvan reisilleni kun Jukka jatkoi kiusaamistani ohittaen häpyhuuleni niihin koskematta. Huokailin ja aloin jo voihkia kun Arttu ja Jonne kovensivat otteitaan rinnoissani, ikään kuin muistuttaakseen että hekin olivat siellä. Jukka tuli eteeni ja suuteli minua suulle. Hän maistui hyvältä ja tuntui ihanalta. Samalla tunsin sormet pilluni huulilla. Pasi oli siirtynyt taakseni ja alkanut hivellä sormillaan pilluni suuaukkoa. ”Tää nainenhan on ihan litimärkä” se huokasi ja alkoi tutkia kosteaa sopukkaani tarkemmin pyöritellen sormiaan klitoriksellani ja valuttamalla sen sitten alemmas aina peppureiälleni asti. Huokailin kun kaikki pojat jatkoivat toimiaan. Arttu ja Jonne yhä rintojeni kimpussa, Pasi pillullani kiusaamassa ja Jukka suutelemassa korviani, kaulaani ja niskaani. Huokailin syvään ja nautin. Pian pojat alkoivat myös vähentää omaa vaatetustaan. Paidat ja housut lentelivät pois jättäen jäljelle vain bokserit. Kaikissa boksereissa pullotti kunnolla ja huokaisin nähdessäni sen. Tiesin että lähtisin kotiini täysin tyydytettynä.

Jukka alkoi laskea boksereitaan naamani edessä ja hänen varmasti lähes 20 senttinen kalunsa ponnahti esiin. Avasin automaattisesti suuni, kun tajusin mitä Jukka halusi. Otin kalun suuhuni hitaasti kiusoitellen saalla kielelläni Jukan kalun vartta. Jukka alkoi myös huokailla ja alkoi panna suutani koko ajan voimistaen työntöjään. Pian tunsin myös Pasin työntävän kaluaan pilluuni. Makasin nyt kontallani naama Jukan haaroissa, Pasi takanani pillussani ja Arttu ja Jonne rintojeni kimpussa. Arttu kuitenkin irrotti kohta otteensa rinnastani ja supatti jotain Pasille, joka ottikin kalunsa pian pois pillustani, joka tuntui kovin tyhjältä ilman Pasin kohtalaisen isoa kalua. Arttu tarttui hartioihini ja kohotti minua sen verran että pääsi alleni ja ujutti pojista isoimman kalun sisääni. Älähdin kun tunsin pilluni venyvän Artun kalun ympärillä. Samalla tunsin jotain kosteaa peppuaukkoni päällä ja seuraavaksi terävän kivun, joka viestitti Pasin yrityksestä työntää ison kalunsa perseeseeni.

Aloin huutaa mutta Jukan kalu suussani vaimensi äänen. Jonne alkoi nipistellä ja näykkiä rintojani ja arttukin kovensi otteitaan. Pasi survoi kalunsa peppuuni ja tunsin olevani niin täynnä miestä kuin vain ikinä voi olla. Se oli taivaallista vaikka se sattuikin. Tunsin paikkojeni venyvän ja ynisin kiimasta ja kivusta. Pojat innostuivat äänistäni ja kaikki alkoivat taas pumpata minua kunnolla. Pasi peppuun, Arttu pilluun ja Jukka suuhun. Jukan iso kalu kurkussani tuntui erityisen kiihottavalta, koska rakastan sitä kun minua alistetaan. Jukka piti poninhännästäni kiinni ja työnsi kaluaan aina vain syvemmälle kurkkuuni, kunnes vetäisi kalunsa suustani ja laukaisi spermansa naamalleni. Muutkin pojat alkoivat pitää sellaista ääntä että ei menisi enää kauaa niin he olisivat valmiita, niinpä suuni vapauduttua päätin lisätä bensaa liekkeihin ja aloin voihkia ja huutaa kunnolla, ollenkaan pidättelemättä. Pojat tajusivat minun olevan lähellä orgasmia ja niinpä he alkoivatkin huiman loppukirin, jonka seurauksena Pasi ja Arttu saivat aikaan elämäni suurimman ja parhaimman orgasmin. Huusin selkä kaarella heidän välissään poikien pumpatessa spermaansa supisteleviin aukkoihini. Pojat irtaantuivat minusta ja Jonne näytti punastelevan. Tajusin hänen lauenneen vain katselusta ja rintoihini koskemisesta. Hän ei ollut hipaissutkaan itseään.

Pojat katselivat minua, puhkinaitua huoraansa joka näytti juuri siltä kuin monta miestä olisivat naineet häntä juuri. Pasi avasi käsirautani ja varovasti ehdotti saunassa käyntiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *