Tarinani tapahtumat ajoittuvat muutaman vuoden takaiseen kesään jolloin olin viettämässä kesälomaani tyttöystäväni perheen luona. Tyttöystäväni asuu toisella paikkakunnalla kuin minä ja olin heidän luonaan tällä kertaa pari viikkoa yhteen menoon, olihan kauan kaivattu kesälomamme!
Perheeseen kuuluu tyttöystäväni Ninan (19v) lisäksi hänen pikkusisko Nea (16v), äiti Minna (42v) ja isä Pertti (47v). Itse olin tuolloin 23v nuorimies ja vietin unelmieni kesälomaa välillä rannalla rentoutuen ja välillä auttaen Perttiä ja Minnaa kotiaskareissa. Tulin erittäin hyvin juttuun perheen kaikkien henkilöiden kanssa, varsinkin äiti Minna kiitteli usein minua jostain tehdystä työstä joka helpotti hänen arkeaan.

Oli perjantaipäivä ja isä Pertti oli kalastusretkellä kavereidensa kanssa. Reissu kesti kuulemma sunnuntai-iltaan saakka. Pikkusisko Nea ja Nina taasen lähtivät viikonlopun mittaiselle partiomatkalle ja veinkin heidät bussiasemalle jolta reissu alkoi.
Nyt olisimmekin perheen äidin kanssa kaksistaan aina sunnuntaille asti. Tilanne ei ollut kiusallinen, vaan tulimme toimeen keskenämme varsin hyvin.

Minna tuli töistä kotiin klo 18 aikaan. Ulko-ovi kävi ja iloinen tervehdys kuului ovelta:
“Terve, nyt alkoi tämän tytön kesäloma!”.
Minna oli töissä suuren yrityksen sihteerinä ja jakkupuku sekä tyylikkäät korkokengät lensivät vaatekaappiin nopeasti. Niitä ei tulevaan kuukauteen kaivattu.
Olin ollut heidän kotonaan yksin koko päivän. Päivän aikana olin mm. imuroinut lattiat ja pessyt pyykkiä. Lopettelin juuri tiskausta ja onnittelin hänen kesäloman alkua tiskirätti kädessä.
“Oi että, sä olet tiskannut täällä. Aivan ihanaa, Kiitos!”.
“Ole hyvä. Mulla ollut koko päivä aikaa, mutta tämäkin homma jäi näin myöhään”.

Söimme yhdessä illallista ja kaikesta näki että Minna todellakin rentoutui loman alun kunniaksi. Avasimme viinipullon ruoan yhteydessä, vaikka ihan makaroonilaatikkoa lämmitimmekin mikrossa. Yhteisiä jutun aiheita löytyi helposti. Olemme urheilullisia, harrastamme molemmat kuntosalia 4-5 kertaa viikossa ja tämän lisäksi ajattelemme monista asioista samallalailla.
Ruoan jälkeen siirryimme olohuoneeseen tv:n ääreen. Sytyttelimme runsaasti kynttilöitä ja tunnelma oli vapautunut nauttien viinilasien äärellä rauhallista perjantai-iltaa.
Minnalla oli päällään rennot “kotivaatteet”, kevyet verkkarit ja kulunut t-paita sekä jalassaan paksut villasukat. Itsekin kävin vaihtamassa farkut kevyempiin verkkareihin kun huomasin olevani tilanteeseen jopa ylipukeutunut. Katsoimme telkkaria aluksi eri sohvatuoleilla istuen, minä 3-istuttavalla sohvalla ja perheen äiti omalla “vakipaikallaan”, yksin istuttavassa sohvatuolissa. Viinilasien tyhjentyessä Minna kävi hakemassa viinipullon olohuoneeseen. Samalla hän toi minulle kylmän oluen ja itselleen kesälomansa ensimmäisen siiderin, joka kuulemma maistuu aina parhaalta.
Nyt Minna istuikin viereeni samalle sohvalle ja kilistelimme täysien viinilasiemme kanssa.

Minna on erittäin kaunis nainen. Kasvoiltaan hän muistuttaa varsin paljon Geri Halliwelliä, hänen hiuksensa ovat vaaleat, jotka ylettyvät aina puoleen selkään saakka. Ja nyt kerrankin hiusten ollessa auki hän aika ajoin haroi hiuksiaan erittäin viettelevän näköisesti. Minna on 168cm pitkä ja arvioisin hänen painokseen n.63-65kg. Ei yhtään ylimääräistä tuohon kroppaan, ajattelin melkein ääneen. Hänen kauniit D-kupin rintansa korostavat aikuisen naisen kauneutta ja seksikkyyttä.
Minä taas olen 190cm pitkä ja painan 95kg. Ahkerasti jo vuosikausia salilla käyneenä voin katsoa peiliini varsin tyytyväisenä.

Sohvalla tunnelma rentoutui entisestään. Huomaamattaan Minna siirsi jalkansa syliini. Hän kertoi onnistuneesta saliviikostaan, jonka tuloksena varsinkin pohkeet olivat erityisen kipeänä. Lupauduin leikkisästi hieromaan hänen pohkeita jos ne kestävät hoitoa. Vastauksena sainkin hymyilevän naisen sanat: “se olis ihanaa, riisu vaan ne villasukat..”.
Tein “työtä” käskettyä ja kosketin hänen kipeitä pohkeitaan varovasti. Hieronta kesti useita minuutteja, Minna liikkui kuin varkain lähemmäs minua ja rentouduimme molemmat uudesta tilanteesta.
“Sopiiko jos käyn pukemassa itselleni hiukan kevyempää vaatetta?”, kuului Minnan seuraavat sanat.
“Tottakai. Jos mä saan jatkaa pohjehierontaa.”
“Saat! Kiitos jo tästä, pohkeeni tuntuu jo paljon paremmalta”, jatkoi Minna matkaten makuuhuoneeseensa vaihtamaan vaatteita.
Jatkoin siis tv:n katsomista yksin ja join oluen loput tölkistäni. Uppouduin hetkessä tv:stä tuleviin urheilu-uutisiin että en osannut ollenkaan odottaa seuraavaa..

Sohvalta on suora näköyhteys perheen vanhempien makuuhuoneeseen, jonne Minna juuri meni. Hetken päästä makuuhuoneen ovi avautui ja Minna astui esille päällään todella kaunis sininen mekko. Myöhemmin sain tietää että mekko oli hankittu Kaalimato.comista! Mekko oli osittain läpinäkyvä ja hänen uhkeita muotojaan hyvin esille tuova. Mekon alta erottui selvästi mekon väriset stringit, joten asukokonaisuus oli erittäin hyvin harkittu. Tässä kohtaa tunsin puristusta etumuksessani.

Mitään sanomatta Minna tuli takaisin luokseni sohvalle laittaen jalkansa syliini. Tällä kertaa hän tuli vieläkin lähemmäs minua, siten että hänen takareitensä painautui reisiäni vasten. Ohuen ohut mekko ylettyi juuri ja juuri Minnan polviin asti paljastaen rotusääret hyväiltäväksi. Hymyilimme toisillemme ja sain vuolaita kehuja hierontataidoistani. Juttelimme edelleen hyvin spontaanisti ja Minnan udellessa minun salitreeneistäni kerroin hartiani olevan aika kireänä parin viime päivän saliharjoitteista.
“Olisit heti sanonut! Nyt paita pois anna kun hieron hartioitasi”. Mitään sen kummempia ajattelematta riisuin paitani ja heitin sen viereiselle sohvalle.

“Wau! Sulla on komea vartalo.”
“Kiitos, kiitos..”, vastasin hämilläni.

Minna nousi sohvalta ja käveli päättäväisin askelin minua kohti. Luulin että hieronta tapahtuu takaani, mutta mitä vielä! Hän istuutui suoraan syliini, painoi string-peppunsa suoraan vasten housujeni sisällä seisovaa kalua.
Koko vartaloni väreili kun hänen kätensä koskettivat hartioitani. Vasta nyt huomasin että mekkonsa alla Minnalla ei ollut rintaliivejä, vaan kiinteät ja suurehkot rinnat olivat täysin vapaana, nyt aivan kasvojeni edessä. Minna aloitti rauhallisen hieronnan, joka tuntui oikeasti todella hyvältä. Edessäni komeilevat nännit silminnähden kovettuivat hieronnan edetessä ja tunsin kuinka Minnan peppu alkoi liikkua pikkuhiljaa edestakaisin kaluni päällä.

Käteni lepäsi rentoina sivuilla, tähän asti varoen kosketusta Minnaan. Minnan hieronta muuttui entistä intensiivisemmäksi. Vahvat puristukset hartioillani sai aikaan pienen huokaukseni, johon sain pikaisen vastahuokauksen hierojaltani. Vaistomaisesti siirsin käteni koskettamaan Minnan alaselkää ja tuin häntä syliini entistä paremmin. Minna siirtyi hyväilemään nyt niskaani tuoden vartaloaan ja erityisesti rintojaan lähemmäs kasvojani. Katseemme kohtasi ja suutelimme toisiamme hellästi. Nautinto oli viemässä meitä molempia kielletyn rajan yli..

Hieronta jatkui vielä hetken. Lopulta Minna painoi itsensä minua vasten, halasimme tiukasti ja hymyilimme toisillemme, tajuten mihin tämä kaikki tulisi johtamaan.
Minna nousi sylistäni pois ja jäi keimailemaan eteeni. Hän riisui hitaasti hameensa ja näin edessäni kauneimman naisen jonka olen koskaan nähnyt.
“Wau! Sullakin on todella kaunis vartalo!”
“Kiitos. Ihana kuulla se sinulta!”
Nousin seisomaan Minnan viereen, otin hänen lanteistaan kiinni ja suutelimme toistamiseen. Minnan kädet ohjautuivat hyväilemään kaluani housujen päältä ja hänen ilmeensä kertoi yllätyneisyydestä ja ilmiselvästä kihelmöinnistä tulevaa kohtaan. Suutelin ja nuolin avoimesti hänen upeita rintojaan ja tutkimme toistemme vartaloita käsillämme. Pian housuni olivatkin nilkoissani ja Minnan kädet hieroivat nyt boksereitani.
“Huh! Sulla on ISO kalu! Aivan ihana. Saanko nuolla sitä tässä?”.
“Aaah.. Saat. Riisu vaan bokserini.”.

Tunsin kuinka taitavat naisen kädet riisuivat bokserini ja hän meni polvilleen eteeni. Laitoin käteni hellästi hänen hartioille ja pian Minnan huulet kohtasivat täydessä seisokissa olevan kaluni. Tunsin kuinka hän kostutti kielellään kaluni vartta muutamalla pitkällä lipaisulla. Kädet tiukasti kiinni treenatuilla pakaroillani Minna ryhtyi ottamaan suurta kaluani suuhunsa. Eleet ja toiminta oli todella rauhallista ja omiin taitoihinsa luottavaa. Tiukasti, mutta samalla hellästi huulilla puristaen kullini alkoi liikkua edestakaisin Minnan suussa. Suihinotto kesti varsin pitkään todella rauhallisesti. Näki että Minnalla ei ollut aikomustakaan saattaa minua laukeamaan suuhunsa.

Pian Minna nousi ylös, otti kädestäni kiinni ja vei minua kohti makuuhuonetta ja aviovuodettaan.
Sängylle päästyään hän meni nelinkontin sängynpäätyyn ja nosti upean peppunsa ylös. Olin tilanteessa heti mukana ja riisuin hänen stringinsä hitaasti pois. Annoin käteni vaeltaa hetken Minnan alaselällä ja pepulla, kunnes työnsin sormiani hyvin esillä olevalle pillulle.
Huokausten lomassa hän työnteli peppuaan sormiani kohti ja kosteasta pillusta ja vartalon elkeistä päätellen hän oli todellakin valmis harrastamaan seksiä kanssani.

Minna kääntyi ympäri, siirtyi paremmin sängylle selälleen ja kutsui minut syliinsä. Liikuin kiusoittelevan hitaasti hänen syliinsä suudellen ensin huolella hänen rintojaan ja lopulta suutelimme hetken alastomina sylikkäin.
“Pane mua, pane mua”, olivat Minnan seuraavat sanat, jotka kuuluivat haikeana ja hiljaa.
Nousin hiukan ylemmäs ja asettelin kivikovana seisovaa kaluani Minnan kosteille pillun huulille.

*Välikommenttina voin mainita että kullini pituudeksi on mitattu useankin naisen toimesta 23 senttiä, joten olen oppinut aloittamaan rakastelun aina rauhallisesti ja hitaasti suurella kalullani*

Työnsin paksua kaluani kosteaan ja varsin tiukkaan pimppaan hitaasti. Aluksi työnnyin noin puolittain Minnan sisälle ja jo se sai meidät molemmat ääntelemään nautinnosta. Tunsin heti, että Minna on todella taitava sängyssä ja ottaa huomioon miehen nautinnon ja nytkin hän hieroi pakaroitani, selkääni ja niskaani saaden minut nauttimaan entisestään.
Kiedoin käteni Minnan ympäri, painauduin häneen tiukasti kiinni ja jatkoin rauhallisia työntöjä. Pian tunsin kuinka olin kokonaan Minnan sisällä ja hiukan tahtiani kasvattaen kuulin jo vahvoja parkaisuja naisen suusta.
Jatkoin työntöjäni kuitenkin vielä varsin rauhallisesti. En halunnut rakastelumme jäävän lyhyeksi vaan halusin sen jatkuvan vielä tovin. Minnan nautinto sen sijaan kasvoi ja kasvoi entisestään allani. Lopulta hän tarttui tiukasti pakaroihini kiinni ja pysäytti näin työntöni. MiniOrgasmi oli tulos Minnalle tästä n. 5 minuutin rauhallisesta nainnistamme. Nautinnon ähkäisyt ja parkaisut naisen suusta ovat parasta jota mies voi sängyssä saada aikaan.

Hetken lepäilyn jälkeen Minna halusi ratsastaa. Siirryin viereen valmiiksi selälleni ja tunsin nyt kuinka helläksi olinkin nussinut oman kaluni Minnan tarttuessa käsillään siihen. Hän tuli nopeasti syliini ja painoi kullini yhdellä pitkällä työnnöllä kokonaan sisälleen! Tämä sai minutkin parkaisemaan varsin rajusti ja salamaniskut kiersivät pitkin vartaloani. Minna ei häkeltynyt tästä lainkaan vaan aloitti ratsastuksen varmoin ja taitavin ottein.
Suljin silmäni ja olin hetken ihan muissa maailmoissa saaden elämäni parasta seksiä.

Minnan isot rinnat liikkuivat valtoimenaan työntöjen tahdissa, nuolin niitä aina kun yletyin niihin ja aika ajoin tunsin kuinka naisen kädet hyväilivät hellästi niskaani, hiuksiani ja kasvojani ylipäänsä.
Hyväilin rakastelun jatkuessa Minnan selkää, peppua ja niskaa myös. Kumpikin nautti ilmiselvästi hellästä hyväilystä rakastelun yhteydessä, annoimme käsiemme vaeltaa ilman estoja ja rajoituksia. Välillä kätemme osuivat toisiinsa tahattomasti ja tämä sai molemmat jopa naurahtamaan “vahingollemme”.

Tahti oli ollut pitkää rauhallista, mutta hetkessä tunsin kuinka Minnan peppu alkoi liikkua yhä vahvemmin ja rajummin kaluani vasten. Nyt sain kokea miten aikuinen, taitava Nainen ratsastaa! Ääntä sängyssä pidin nyt minä. Huokailin ja vaikeroin Nautinnon saadessa minut kokonaan valtaansa!

“Nai mua, nai Minna!!! Aaahh!!!!”

Minna teki työtä käskettyä ja aloitti täysivauhtisen nainnin sylissäni. Tätä kesti useita minuutteja ja tunsin hämärän rajamailta kuinka en kestäisi enää kauaa. Samaan aikaan Minnakin alkoi osoittaa merkkejä laukeamisestaan, hänen vartalonsa väreili kosketuksistani ja hengitys oli katkonaista.
Yhtäkkiä Minna nosti peppunsa niin että olin vain 1-2 senttiä hänen sisällään, pysähtyi hetkeksi ja painoi vielä kerran kullini syvälle pilluunsa voimakkaan parkaisun saattelemana!!
Tätä en enää itsekään kestänyt vaan Minnan jatkaessa työntöjään kesken Orgasminsa laukesin syvälle Minnan sisälle!
Uupuneina ja raukeina lepäsimme sylikkäin hetken sängyssä. Suudelmien saattelemana nousimme sängystä ja kävimme yhdessä suihkussa pesemässä rakastelun väsyttämät vartalomme.

Ilta jatkui vielä hetken olohuoneessa. Katsoimme tv:tä ja juttelimme avoimesti äskeisestä seksistämme. Ilmassa ei ollut tippaakaan katumusta eikä häpeää, vaan nautimme toistemme seurasta edelleen samallalailla kuin ennen seksiä.
Ilta kääntyi jo puolille öin ja hiukan ylikin ja oli aika mennä jo nukkumaan.

Päätimme varmuuden vuoksi mennä omiin sänkyihimme nukkumaan, Minna aviovuoteeseensa ja minä Ninan makuuhuoneeseen. Äskeinen tapahtuma pyöri ajatuksissani jonkin aikaa vielä sängyssäkin, olinhan harrastanut seksiä tyttöystäväni äidin kanssa! Kuitenkin sain yllättävän pian unen päästä kiinni ja nukahdin sikeään uneen.
Yöllä heräsin kosketukseen ja sanoihin “en saa unta, voinko tulla tänne nukkumaan?”. Ne sanat kuuluivat Minnan suusta, joka tulikin nukkumaan tyttärensä sänkyyn, tyttärensä poikaystävän viereen..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *